Hallituksen yhteistyö vaikeuksissa Suomi 04.12.2019 Kuuntele uutinen Pääministeri Antti Rinteen hallitus on vaikeuksissa. Poliittinen kriisi voi aiheuttaa hallituksen kaatumisen.
EU-komissio aloitti työnsä Maailma 04.12.2019 Kuuntele uutinen Uusi Euroopan unionin komissio aloitti työnsä joulukuun alussa. Komission puheenjohtaja, saksalainen Ursula von der Leyen on EU:n tärkein johtaja.
Useimmat syövät lihaa Suomi 04.12.2019 Kuuntele uutinen Kolme neljästä suomalaisesta ajattelee, että syö lihaa sopivasti. 70 prosenttia suomalaisista syö edelleen lihaa.
Perussuomalaisten kannatus on noussut Suomi 04.12.2019 Kuuntele uutinen Perussuomalaiset on suosituin puolue. Jussi Halla-ahoa pidetään parhaana puheenjohtajana.
Petelius pyysi anteeksi Suomi 04.12.2019 Kuuntele uutinen Kansanedustaja Pirkka-Pekka Petelius on pyytänyt anteeksi vanhoja tv-ohjelmiaan.
Albaniassa sattui voimakas maanjäristys Maailma 04.12.2019 Kuuntele uutinen Albaniassa sattui tuhoisa maanjäristys viime viikolla. 50 ihmistä kuoli ja 2 000 loukkantui.
Vera Stolt on nuori lupaus Urheilu 04.12.2019 Kuuntele uutinen Porvoolainen Vera Stolt on kuuluu jo nyt Suomen taitoluistelun terävimpään kärkeen. Hän voi olla seuraava supertähti. Vera Stolt on vasta 17-vuotias, mutta hän taistelee täysillä aikuisten taitoluistelun EM-kisapaikasta.
Arajuuri on Huuhkajien ykkönen Urheilu 04.12.2019 Kuuntele uutinen Huuhkajien toppari eli puolustaja Paulus Arajuuri on joukkueen tärkein pelaaja.
Liverpool johtaa Valioliigaa Urheilu 04.12.2019 Kuuntele uutinen Liverpool johtaa Englannin Valioliigaa ylivoimaisesti. Liverpoolilla on kahdeksan pistettä enemmän kuin Manchester Citylla ja Leicester Citylla, jotka ovat liigassa toisena.
Lauri Markkasen peli ei suju Urheilu 04.12.2019 Kuuntele uutinen Koripalloilija Lauri Markkasen kausi on alkanut huonosti.
Avaruuden valloittaminen kiehtoo Arki 04.12.2019 Kuuntele uutinen Tulevaisuudessa kuussa voi olla kaivoksia. Ihmisiä saattaa asua Marsissa. Turun yliopiston avaruusfysiikan professori Rami Vainion mukaan kaikki tuntuvat olevan nykyään kiinnostuneita avaruudesta. – Avaruus kiinnostaa myös kaupallisia yrityksiä. Ne toimivat nopeammin ja suoraviivaisemmin kuin perinteiset tutkimuslaitokset. Se on vienyt koko alaa eteenpäin. Kuuluisin esimerkki on amerikkalainen miljonääri ja keksijä Elon … Lue lisää artikkelista
Koira opettelee haistamaan syövän Arki 04.12.2019 Kuuntele uutinen Espanjanvinttikoira Kössi on Susanna Paavilaisen hajukoira. Kössi opettelee tunnistamaan syövän hajumolekyylin hajua.
Hassisen kone palaa esiintymislavoille Kulttuuri 04.12.2019 Kuuntele uutinen Hassisen kone oli 1980-luvun alussa Suomen suosituin rock-yhtye. Yhtye palaa soittamaan ensi kesänä.
Uuden ajan laulajatar Kulttuuri 04.12.2019 Kuuntele uutinen Nelli Matula tuli tunnetuksi muutama vuosi sitten. Nyt häneltä on julkaistu ensimmäinen oma levy.
Pääkirjoitus: Itsenäisyys on iloinen asia Pääkirjoitus 04.12.2019 Kuuntele uutinen Suomessa juhlitaan itsenäisyyspäivää 6. joulukuuta. Itsenäisyyspäivästä tulee usein mieleen vakavahenkinen ja totinen juhlapäivä, jolloin muistellaan sotia ja kuolleita. Itsenäisyys on kuitenkin ennen kaikkea iloinen asia.
Postilakko loppuu Suomi 27.11.2019 Kuuntele uutinen Postilakko päättyy. Työriitaan löytyi ratkaisu keskiviikkona.
Trumpia epäillään virkarikoksesta Maailma 26.11.2019 Kuuntele uutinen Yhdysvalloissa jatkuu tutkinta siitä, tekikö presidentti Donald Trump virkarikoksen viime kesänä. Trumpia epäillään siitä, että hän on käyttänyt presidentin asemaa omaksi edukseen.
Postin lakko jatkuu Suomi 25.11.2019 Kuuntele uutinen Postin työkiistassa ei syntynyt ratkaisua viikonvaihteessa. Postin lakot jatkuvat jouluun asti. Tukilakot sekoittavat bussi- ja lentoliikennettä.
Tue paikallista kulttuuria! Arki 20.11.2019 Kuuntele uutinen Folke West on matkailuohjelmien uranuurtaja. Folke West asuu nykyisin Panamassa. Kuvassa Folke West yhdessä kuubalaisen vaimonsa Lene Marbel Benavidesin kanssa.
Suomi pääsee jalkapallon EM-kisoihin Urheilu 20.11.2019 Kuuntele uutinen Suomen miesten jalkapallomaajoukkue pelaa ensi kesänä EM-lopputurnauksessa. Suomessa on juhlittu viime päivinä jalkapallomenestystä.