Valta vaihtuu Yhdysvalloissa

Teksti: Petri Kiuttu
Kuva: Lehtikuva
Uutinen julkaistu: 19.11.2020

Joe Biden on Yhdysvaltojen seuraava presidentti. Biden aloittaa tehtävässä 20. tammikuuta 2021.

Joe Bidenin vaalivoitto varmistui 7. marraskuuta. Ääntenlasku oli jännittävä ja pitkä.

Joe Biden on 77-vuotias. Hän on USA:n 46. presidentti.

Joe Biden sanoi voittopuheessaan, että hän haluaa yhdistää Yhdysvallat. Biden lupaa, että hän vie Yhdysvallat takaisin kansainvälisiin sopimuksiin. Aivan ensimmäiseksi hän aikoo puuttua koronaepidemian hoitoon. Yhdysvalloissa on erittäin paha koronatilanne.

Bidenin varapresidentti on Kamala Harris. Harris on ensimmäinen nainen, joka on Yhdysvaltojen varapresidentti.

Presidentti Donald Trump ei ole tunnustanut julkisesti Joe Bidenin voittoa. Trump väittää edelleen, että vaaleissa on käytetty vilppiä. Todisteita vilpistä ei ole. Biden totesi, että tilanne on nolo.

Donald Trump on vaikeuttanut Yhdysvaltojen vallansiirtoa monin tavoin. Trump on erottanut monia virkamiehiä, puolustusministerin ja kyberturvallisuusviraston johtajan. Kyberturvallisuus tarkoittaa yhteiskunnan toimintojen turvaamista virtuaalisen verkkorikollisuuden varalta.

Lähteet STT, Yle, HS , IS

Kommentoi

Voit kirjoittaa mielipiteesi uutisesta kommenttilaatikkoon.

Sinun pitää kirjoittaa myös nimesi tai keksiä nimimerkki.

Nimi tai nimimerkki:

Kommentti:

Tietoturvaseloste (PDF)