Pääkirjoitus: Nuoret voivat pahoin

Teksti: Petri Kiuttu
Kuva: Laura Oja
Uutinen julkaistu: 19.11.2020

Koronapandemia on lisännyt nuorten pahoinvointia. Poikkeukselliset olot vaikuttavat meidän kaikkien elämään, mutta herkässä iässä olevien nuorten käyttäytyminen saattaa muuttua arvaamattomaksi.

Poliisin ja vapaaehtoistoistyöntekijöiden mukaan Helsingin keskustassa liikkuu jengejä, joissa on yhteensä yli sata nuorta. Jengit käyttäytyvät väkivaltaisesti ja ryöstelevät ihmisiä. Valtaosa on taustaltaan maahanmuuttajia, mutta mukana on myös kantasuomalaisia nuoria.

Alaikäisillä ei ole syytä vaeltaa kaduilla keskellä yötä. Tässä pitää korostaa myös huoltajien vastuuta yhteiskunnallisen vastuun lisäksi. Täytyy kuitenkin muistaa, että vanhempien paha olo näkyy aina myös lapsissa.

Nuorten käytös kertoo siitä, että syrjäytyminen on todellisuutta Suomessa. Viime viikolla uutisoitiin, että aluehallintovirastot antavat nuoristyölle 10 miljoonan euron lisärahoituksen. Tämä on ainoa oikea tie selvittää vaarallinen ongelma.

Yksi kommentti artikkeliin ”Pääkirjoitus: Nuoret voivat pahoin”

  1. ”…vapAAAehtoistoistyöntekijöiden mukan…” vai vapAAehtoistyöntekijöiden mukan?

    Koska toistyöntekijöiden on englanniksi co-worker.

    Kiitos…

    Vastaa

Kommentoi

Voit kirjoittaa mielipiteesi uutisesta kommenttilaatikkoon.

Sinun pitää kirjoittaa myös nimesi tai keksiä nimimerkki.

Nimi tai nimimerkki:

Kommentti:

Tietoturvaseloste (PDF)