Tanssi on taidetta ja urheilua Urheilu 16.12.2014 Kuuntele uutinen Tanssista on tullut suosittu harrastus, joka sopii kaikille.
Helppoja kakkuja joulupöytään Arki 16.12.2014 Kuuntele uutinen Joulun kahvipöytään saat samalla perusohjeella kaksi erilaista kuivakakkua, kun käytät hieman eri aineita.
Polta kynttilöitä turvallisesti Arki 16.12.2014 Kuuntele uutinen Joulukuun illat ovat pimeitä. Kynttilät luovat tunnelmaa, mutta on tärkeä muistaa, että ne ovat myös vaarallisia.
Laula ja auta kehitysmaiden äitejä Kulttuuri 16.12.2014 Kuuntele uutinen Kauneimmat joululaulut -tapahtuma on jälleen alkanut kirkoissa.
Lapsiperheet tarvitsevat apua Arki 02.12.2014 Kuuntele uutinen Mirjam Kalland on Mannerheimin lastensuojeluliiton pääsihteeri. Viime aikoina häneltä on kysytty usein, miksi lapsiperheet voivat huonosti.
Tasa-arvoinen avioliittolaki hyväksyttiin Suomi 02.12.2014 Kuuntele uutinen Eduskunta hyväksyi lain, jonka mukaan samaa sukupuolta olevat parit voivat solmia avioliiton.
Talvisota alkoi 75 vuotta sitten Suomi 02.12.2014 Kuuntele uutinen Viime sunnuntaina vietettiin eri puolilla Suomea talvisodan alkamisen muistojuhlaa.
Kaasuterminaali Suomeen ja Viroon Suomi 02.12.2014 Kuuntele uutinen Suurta maakaasuterminaalia suunnitellaan Suomeen ja pienempää terminaalia Viroon.
Poliisit toivovat lisää poliiseja Suomi 02.12.2014 Kuuntele uutinen Suomen poliisijärjestöt ovat huolissaan poliisien pienestä määrästä Suomessa.
Venäjä yrittää vaikuttaa mielipiteisiin Maailma 02.12.2014 Kuuntele uutinen Ukrainan kriisin vuoksi Venäjän pelko nousee yhä useammin lehtien otsikoihin.
Iivo Niskasesta uusi hiihtosankari? Urheilu 02.12.2014 Kuuntele uutinen Maastohiihdon maailmancup alkoi Rukalla Iivo Niskasen voitolla.
Joulukukat ovat tärkeitä suomalaisille Arki 02.12.2014 Kuuntele uutinen Suomalaiset rakastavat joulukukkia. Melkein kaikki suomalaiset ostavat kukkia jouluna.
Joululahjavinkki jännityksen ystäville Arki 02.12.2014 Kuuntele uutinen Iiris Rasi luki selkodekkarin Selkosanomien pyynnöstä.
Joulukalenteri Papunetissa Arki 02.12.2014 Kuuntele uutinen Papunetissa on selkokielinen joulukalenteri.
Pete ja Katri tanssivat voittoon Kulttuuri 02.12.2014 Kuuntele uutinen Tanssii Tähtien Kanssa -ohjelma huipentui laulaja Pete Parkkosen ja tanssija Katri Mäkisen voittoon.
Yksityisetsivä käyttää mielikuvitusta Arki 18.11.2014 Kuuntele uutinen Yksityisetsivä Pentti Lintunen selvittää rikoksia ja etsii kadonneita ihmisiä. Yksityisetsivän työ ei ole samanlaista kuin televisiossa.
Rosetta-luotain pääsi komeetalle Maailma 18.11.2014 Kuuntele uutinen Luotain tutkii komeettaa eli pyrstötähteä ja lähettää siitä tietoa maahan.
Talvivaaran kaivos meni konkurssiin Suomi 18.11.2014 Kuuntele uutinen Kainuulainen kaivosyhtiö ei saanut rahoitusta järjestymään. Sadat ihmiset menettävät työpaikkansa.
Berliini juhli muurin murtumista Maailma 18.11.2014 Kuuntele uutinen Berliinin muuri murtui 25 vuotta sitten 9. marraskuuta 1989. Sen kunniaksi vietettiin suuri juhla Saksan pääkaupungissa Berliinissä.
Futsal on nopea ja viihdyttävä peli Urheilu 18.11.2014 Kuuntele uutinen Suomen jalkapallokausi hiljenee talvella. Monet jalkapalloilijat pelaavat silloin futsalia.