Moni hukkui viime kesänä Suomi 26.09.2018 Kuuntele uutinen Viime kesä oli epätavallisen lämmin ja järvi- ja merivesi olivat tavallista lämpimämpiä.
Move-testi saa jatkua Suomi 26.09.2018 Kuuntele uutinen Koulut saavat jatkaa Move-testin käyttöä. Opetushallitus sanoo, että Move-kuntotesti on turvallinen.
Kalle Könkkölä on poissa Suomi 26.09.2018 Kuuntele uutinen Ihmisoikeuksien puolustaja ja poliitikko Kalle Könkkölä on kuollut.
Sherin Khankan haluaa uudistaa islaminuskoa Maailma 26.09.2018 Kuuntele uutinen Tanskalainen Sherin Khankan on Pohjoismaiden ensimmäinen naisimaami.
Trump painostaa Kiinaa Maailma 26.09.2018 Kuuntele uutinen Yhdysvallat asettaa kiinalaisille tuotteille kymmenen prosentin tullit.
Lentopallomiehet menestyivät MM-kisoissa Urheilu 26.09.2018 Kuuntele uutinen Suomen miesten maajoukkue nousi sijalle 13. lentopallon MM-kisoissa.
Henry Manni kannustaa nuoria Urheilu 26.09.2018 Kuuntele uutinen Ratakelaaja Henry Manni kannustaa nuoria. Mannin mukaan rajoitteet ovat vain omassa päässä.
Onko sinulla oma suosikkipuu? Arki 26.09.2018 Kuuntele uutinen Kampanjassa voit kuvata itsesi ja lempipuusi.
Jenni Vartiainen on nyt rohkeampi Kulttuuri 26.09.2018 Kuuntele uutinen Laulaja kertoo itsestään uudella levyllään.
Suomi-rockin legendat palaavat Kulttuuri 26.09.2018 Kuuntele uutinen Suomalaisen rockmusiikin historialliset yhtyeet palaavat lavalle tänä syksynä.
Eduskunta nuorenee ensi keväänä Suomi 19.09.2018 Kuuntele uutinen Eduskunta kokee tavallista isomman muutoksen ensi kevään eduskuntavaaleissa. Monet vanhat kansanedustajat ovat nimittäin ilmoittaneet, että he eivät asetu enää ehdokkaiksi.
Hirmumyrskyt riehuivat Aasiassa ja Yhdysvalloissa Maailma 17.09.2018 Kuuntele uutinen Suuret myrskyt aiheuttivat paljon tuhoa Itä-Aasiassa ja Yhdysvalloissa. Toinen myrsky iski Filippiineille ja Kiinaan, toinen Yhdysvaltain itärannikolle.
Ruotsidemokraatit voittivat vaalit Maailma 12.09.2018 Kuuntele uutinen Ruotsidemokraatit sai suuren vaalivoiton. Ruotsin valtiopäivävaalit järjestettiin sunnuntaina 9. syyskuuta.
Noora Sipilä on vuoden tarjoilija Arki 12.09.2018 Kuuntele uutinen Noora Sipilä on loistava tarjoilija. Hän voitti Vuoden Tarjoilija 2018 -kilpailun.
Afganistanilaisten turvapaikkahakemusten käsittelyyn tauko Suomi 12.09.2018 Kuuntele uutinen Maahanmuuttovirasto ei käsittele afganistanilaisten turvapaikanhakijoiden hakemuksia. Päätös on voimassa toistaiseksi.
EU-kansalaiset haluavat luopua kesäajasta Suomi 12.09.2018 Kuuntele uutinen Suurin osa EU-alueen asukkaista haluaa luopua kesäajasta. EU-kansalaiset eivät enää halua siirrellä kelloja kesäajan ja normaaliajan välillä.
Kristinusko leviää Afrikassa Maailma 12.09.2018 Kuuntele uutinen Kristinusko leviää Afrikan mantereella. Afrikassa on 600 miljoonaa kristittyä. Koko maailmassa on vajaat 2,5 miljardia kristinuskon kannattajaa.
Aliravitsemus uhkaa satoja miljoonia ihmisiä Maailma 12.09.2018 Kuuntele uutinen Aliravitsemus uhkaa miljoonia ihmisiä maapallolla. Ilmakehässä on yhä enemmän hiilidioksidia.
Serena Williams ansaitsee eniten Urheilu 12.09.2018 Kuuntele uutinen Tennispelaaja Serena Williams on suurituloisin naisurheilija. Supertähti on ansainnut urallaan yli 70 miljoonaa euroa. Naispuoliset urheilijat ansaitsevat paljon vähemmän kuin miehet.
Suunnistus on rastien metsästystä Arki 12.09.2018 Kuuntele uutinen Suunnistuksessa kuljetaan metsässä. Tarkoitus on löytää kartan ja kompassin avulla rasteja, jotka on merkitty radalle. Nopein rastien löytäjä voittaa suunnistuskilpailun. Suunnistus on sekä urheilulaji että luontoliikuntaa.