Arvi Savolainen haluaa Tokion kesäolympialaisiin

Teksti: Petri Kiuttu
Kuva: Lehtikuva
Uutinen julkaistu: 20.11.2019

Arvi Savolainen voitti alle 23-vuotiaiden maailman- mestaruuden painissa marraskuun alussa. Arvi Savolainen paini 97-kiloisten sarjassa. MM-kisat järjestettiin Unkarin pääkaupungissa Budapestissa.

Savolainen on ensimmäinen suomalainen painija, joka on voittanut alle 23-vuotiaiden MM-kultaa. Savolainen teki suomalaista painihistoriaa. Hän edustaa Lahden Ahkeraa. Savolainen on 21-vuotias painija ja todellinen tulevaisuuden lupaus.

Mestaruus ei ollut Savolaisen ensimmäinen. Hän voitti alle 20-vuotiaiden MM-kultaa vuonna 2018. Tänä keväänä Savolainen voitti alle 23-vuotiaiden EM-kultaa. Yhteensä Savolainen on saanut peräti yhdeksän nuorten sarjojen mitalia arvokisoista.

Olympiapaikka auki

Vaikka Savolainen on menestynyt erinomaisesti kansainvälisissä painikisoissa, ei hänen osallistumisensa ensi kesän olympialaisiin ole varmaa.

Suomen 97-kiloisten edustajaksi valitaan vain yksi painija. Valinta tehdään ensi maaliskussa Euroopan olympiakarsintaturnauksessa. Valinta tehdään Savolaisen ja Elias Kuosmasen välillä. Molemmat painijat ovat kovassa kunnossa, mutta vain toinen pääsee Tokioon.

Savolaisella on luvassa joka tapauksessa kovia turnauksia myös vuonna 2020. Painin alle 23-vuotiaiden MM-kisat järjestetään silloin Tampereella.

Lähteet STT, Yle, IS

Kommentoi

Voit kirjoittaa mielipiteesi uutisesta kommenttilaatikkoon.

Sinun pitää kirjoittaa myös nimesi tai keksiä nimimerkki.

Nimi tai nimimerkki:

Kommentti:

Tietoturvaseloste (PDF)