Pääkirjoitus: Jokaisella on oikeus päättää omasta kehostaan Pääkirjoitus 10.10.2018 Kuuntele uutinen Suomessa on keskusteltu tänä syksynä vilkkaasti abortista eli raskaudenkeskeytyksestä.
Pääkirjoitus: Sitkeä pohjoinen kansa Pääkirjoitus 26.09.2018 Kuuntele uutinen Eduskunnan puhemies Paula Risikko kehui viime viikolla arktisen eli pohjoisen alueen asukkaita. Risikko puhui konferenssissa Inarissa. Meillä Suomessa arktiseen alueeseen kuuluu Suomen pohjoisin osa eli Lappi. Suomi on Arktisen neuvoston puheenjohtaja seuraavat kaksi vuotta. Puhemies Risikon mukaan pohjoisen alueen asukkaat ovat harvinaisen sitkeitä ja neuvokkaita ihmisiä. Pohjoisen asukkailla on ainutlaatuisia … Lue lisää artikkelista
Pääkirjoitus: Ääriliikkeitä ei pidä hyväksyä Pääkirjoitus 12.09.2018 Kuuntele uutinen Ääriliikkeet ovat nousseet otsikoihin Euroopassa. Sekä Suomessa että Saksassa on ollut äärioikeistolaisten marsseja. Saksassa on myös mellakoitu.
Pääkirjoitus: Yhdenvertaisuus on perusoikeus Pääkirjoitus 29.08.2018 Kuuntele uutinen Yleisurheilija Ronja Oja julkaisi sosiaalisessa mediassa viestin, joka nosti jälleen esiin kysymyksen yhdenvertaisuudesta. Oja voitti parayleisurheilun EM-kisoissa kultaa näkövammaisten 100 metrillä.
Pääkirjoitus: Suomessa satsataan koulutukseen Pääkirjoitus 15.08.2018 Kuuntele uutinen Valtiovarainministeriö lupaa lisää rahaa varhaiskasvatukseen. Ministeriö haluaa tällä tavalla lisätä tasa-arvoa.
Pääkirjoitus: Selkosanomat kertoo maailman tapahtumista vastuullisesti Pääkirjoitus 14.06.2018 Kuuntele uutinen Selkosanomat on jo perinteinen uutislehti. Lehden ensimmäinen numero julkaistiin helmikuussa 1990. Siitä on yli 28 vuotta.
Pääkirjoitus: Viisi vuotta hyviä ja ikäviä uutisia Pääkirjoitus 23.05.2018 Kuuntele uutinen Minusta tuli Selkosanomien päätoimittaja vuonna 2013. Nyt Selkosanomien päätoimittaja vaihtuu.
Pääkirjoitus: Puhdas ilma on rikkaus Pääkirjoitus 09.05.2018 Kuuntele uutinen Suomessa on puhdas ilma. Maailman terveysjärjestö WHO on selvittänyt, että Suomessa on maailman puhtain ilma.