Pääkirjoitus: Voiko ihmisen nimi olla väärä?

Teksti: Petri Kiuttu
Kuva: Laura Oja
Uutinen julkaistu: 04.12.2018

Oikeusministeriö julkaisi vuonna 2016 selvityksen siitä, millaista vihapuhetta ja häirintää vähemmistöt kokivat. Mukana olivat esimerkiksi maahanmuuttajat, saamelaiset, vammaiset ihmiset ja romanit.

Selvityksen perusteella suomalaiseen yhteiskuntaan on muodostunut tapa, joka sallii hiljaisen syrjinnän. Syrjintää kokevat erityisen paljon romanit. Suomen romanit on vähemmistö, joilla on oma romanikieli, tavat ja kulttuuri.

Vuonna 2018 tilanne ei ole muuttunut.Ennakkoluulot ovat syvällä. Tämän vuoden aikana on uutisoitu jo useampia törkeitä tapauksia. Henkilökunta on esimerkiksi kieltäytynyt palvelemasta romania huoltoasemalla tai ravintolassa. Syytä asiattomalle käytökselle ei yleensä haluta tai osata kertoa.

Nyt on käynnissä kampanja, jonka tarkoitus on edistää romanien työllistymistä. Työnimi-kampanjan mainoksissa esiintyy neljä tunnettua ihmistä eli julkkista. Nämä julkkikset hakivat töitä romaninimillä. Suurin osa ei saanut töitä, vaikka ansioluettelo ja kokemus olivat mittavia. Ihmisen nimi oli siis väärä.

Kommentoi

Voit kirjoittaa mielipiteesi uutisesta kommenttilaatikkoon.

Sinun pitää kirjoittaa myös nimesi tai keksiä nimimerkki.

Nimi tai nimimerkki:

Kommentti:

Tietoturvaseloste (PDF)