Pääkirjoitus: Lukutaito on tärkeä asia

Teksti: Petri Kiuttu
Kuva: Laura Oja
Uutinen julkaistu: 21.11.2018

Suomi on perinteisesti menestynyt hyvin kansainvälisissä tutkimuksissa, joissa vertaillaan eri maiden lukutaitoa. Uusimpien tutkimusten mukaan suomalaisten lukutaito on kuitenkin uhkaavasti rapistunut.

Suomessa on jo puoli miljoonaa aikuista, joiden lukutaito on riittämätön. Riittämätön lukutaito tarkoittaa sitä, että osaa lukea, mutta ei ymmärrä sisältöä. Alle 25-vuotiaiden lukutaito on heikompi kuin kymmenen vuotta sitten.

Selkokeskuksen arvion mukaan Suomessa on jopa 650 000 ihmistä, jotka tarvitsevat selkokieltä. Tälle suurelle joukolle on onneksi tarjolla selkokirjoja, Selkosanomat, Leija-lehti ja Yle Uutiset selkosuomeksi radiossa ja tv:ssä.

Lukutaito on tärkeä asia ja ylpeyden aihe Suomessa. Lukutaidon edistäminen kuuluu Suomen kehitysyhteistyön keskeisiin teemoihin. Jokaisella pitää olla oikeus lukemiseen huolimatta siitä, mikä hänen taustansa on tai missä hän asuu.

Muistakaa lukea hyviä selkokirjoja!

Kommentoi

Voit kirjoittaa mielipiteesi uutisesta kommenttilaatikkoon.

Sinun pitää kirjoittaa myös nimesi tai keksiä nimimerkki.

Nimi tai nimimerkki:

Kommentti:

Tietoturvaseloste (PDF)