Siirry sisältöön
Selkosanomat - etusivulle
  • Etusivu
  • Suomi
  • Maailma
  • Urheilu
  • Kulttuuri
  • Arki
  • Arkisto
  • Uutisia kuvilla
  • Lätta bladet

Selkosanomat
Hae sivustolta:

Lionel Messi pelaa nyt Ranskassa

Urheilu

29.09.2021
Kuuntele uutinen

Argentiinalainen jalkapalloilija Lionel ”Leo” Messi pelaa tällä kaudella Ranskassa.

Kimi Räikkösen viimeinen kausi

Urheilu

29.09.2021
Kuuntele uutinen

Formulakuski Kimi Räikkönen lopettaa uransa.

Yli neljä miljoonaa saanut yhden rokotuksen

Viikon kuva

29.09.2021
Kuuntele uutinen

Euroopan unionin eli EU:n väestöstä on rokotettu yli 70 prosenttia. Yli 250 miljoonaa EU-maiden kansalaista on saanut ainakin yhden koronarokotuksen. Suomen koko väestöstä ensimmäisen rokoteannoksen on saanut 74 prosenttia. Molemmat rokotteet on saanut yli 60 prosenttia koko väestöstä.

Uusi James Bond valtaa elokuvateatterit

Kulttuuri

29.09.2021
Kuuntele uutinen

Uuden James Bond -elokuvan maailman ensi-ilta oli syyskuun lopussa. Ensi-ilta järjesttiin Englannin pääkaupungissa Lontoossa.

Finnairin lentäjät palaavat töihin

Suomi

29.09.2021
Kuuntele uutinen

Lentoliikenne elpyy hiljalleen. Lentomatkustus oli lähes pysähdyksissä 1,5 vuotta. Syynä oli koronapandemia.

Terveyskeskuksissa on ruuhkaa

Suomi

29.09.2021
Kuuntele uutinen

Terveydenhoito on kuormittunut. Sen aiheuttavat koronatestaus ja koronataudin jäljitys.

Etelän rockia Pohjois-Suomesta

Kulttuuri

29.09.2021
Kuuntele uutinen

Big Jim’s Beer Belly soittaa etelän rockia eli niin sanottua southern rockia.

Hybridejä on kaikkialla yhteiskunnassa

Arki

29.09.2021
Kuuntele uutinen

Hybridi on nykyään hyvin yleinen sana. On hybridiautoja, hybriditöitä ja hybridiasiakkaita. Hybridi tarkoittaa kahden tai useamman asian sekoitusta.

Vanhemmat artikkelit
Uudemmat artikkelit
← Edellinen Sivu1 … Sivu142 Sivu143 Sivu144 … Sivu562 Seuraava →
Lataa lisää uutisia
  • Ota yhteyttä
  • Tilaa Selkosanomat
  • Saavutettavuusseloste
  • Lisätietoa Selkosanomista

Yhteystiedot:

Selkosanomat

Linnoitustie 2 B

02600 ESPOO

Puhelin: (09) 34809 240

Sähköposti: selkokeskus@kvl.fi

Toimitus:

Päätoimittaja: Petri Kiuttu

Toimittajat: Kaisa Kaatra, Maria Österlund

Tekniikka: Kehitysvammaliitto / Papunet

Julkaisija: Selkokeskus / Kehitysvammaliitto

Muita sivustoja:

Selkokeskuksen sivut

YLE:n selkouutiset


Selkosanomat Facebookissa

Vastuullista journalismia logo Selkotunnus logo
© 2023 Selkosanomat
Seuraava sivu »