Siirry sisältöön
Selkosanomat - etusivulle
  • Etusivu
  • Suomi
  • Maailma
  • Urheilu
  • Kulttuuri
  • Arki
  • Arkisto
  • Uutisia kuvilla
  • Lätta bladet
Olet tässä:Etusivu Maailma 64
Hae sivustolta:

Maailma

Hongkongin ja Kiinan erimielisyydet jatkuvat

Maailma

09.10.2019
Kuuntele uutinen

Hongkongin mielenosoitukset ovat jatkuneet jo neljä kuukautta. Hongkongilaiset vastustavat Kiinan vaikutusvallan lisäämistä ja vaativat vapaita vaaleja.

Ei tuloksia ilmastokokouksesta

Maailma

27.09.2019
Kuuntele uutinen

YK:n ilmastokokouksen tulokset jäivät vähäisiksi. Suurten valtioiden johtajat eivät luvanneet uusia toimia ilmastonmuutoksen hillitsemiseksi. Nuori ilmastoaktivisti Greta Thunberg ja monet ympäristöjärjestöt olivat pettyneitä.

Trumpin puhelua tutkitaan rikoksena

Maailma

27.09.2019
Kuuntele uutinen

Yhdysvaltain presidentti Donald Trump on jälleen ison kohun keskellä. Yhdysvaltain kongressi eli eduskunta tutkii nyt, onko Trump tehnyt virkarikoksen.

Ilmastonmuutos näkyy koko maapallolla

Maailma

25.09.2019
Kuuntele uutinen

Ilmastonmuutos näkyy jo kaikkialla maapallolla. Maailman ilmatieteen järjestö WMO julkaisi raportin, joka kertoi ilmaston muuttumisesta.

Matkanjärjestäjä Thomas Cook meni konkurssiin

Maailma

25.09.2019
Kuuntele uutinen

Brittiläinen matkayhtiö Thomas Cook on mennyt konkurssiin eli vararikkoon. Thomas Cook ei saa enää ulkopuolista rahoitusta, eikä voi jatkaa toimintaansa.

Iranin ja USA:n välit kiristyivät

Maailma

25.09.2019
Kuuntele uutinen

Iranin ja Yhdysvaltain välit ovat kiristyneet viime aikoina. Iran rikkoo tietoisesti ydinsopimusta.

Saksan talous on vaikeuksissa

Maailma

25.09.2019
Kuuntele uutinen

Euroopan keskuspankki on laskenut talletuskorkoa. EKP haluaa parantaa Euroopan taloutta.

Hyökkäys Saudi-Arabiassa nostaa öljyn hintaa

Maailma

16.09.2019
Kuuntele uutinen

Maailmalla ihmetellään, kuka hyökkäsi Saudi-Arabian öljylaitoksille viikonvaihteessa. Hyökkäyksen takia Saudi-Arabian öljyntuotanto väheni alle puoleen tavallisesta.

Vanhemmat artikkelit
Uudemmat artikkelit
← Edellinen Sivu1 … Sivu63 Sivu64 Sivu65 … Sivu137 Seuraava →
Lataa lisää uutisia
  • Ota yhteyttä
  • Tilaa Selkosanomat
  • Saavutettavuusseloste
  • Lisätietoa Selkosanomista

Yhteystiedot:

Selkosanomat

Linnoitustie 2 B

02600 ESPOO

Puhelin: (09) 34809 240

Sähköposti: selkokeskus@kvl.fi

Toimitus:

Päätoimittaja: Petri Kiuttu

Toimittajat: Kaisa Kaatra, Maria Österlund

Tekniikka: Kehitysvammaliitto / Papunet

Julkaisija: Selkokeskus / Kehitysvammaliitto

Muita sivustoja:

Selkokeskuksen sivut

YLE:n selkouutiset


Selkosanomat Facebookissa

Vastuullista journalismia logo Selkotunnus logo
© 2026 Selkosanomat
Seuraava sivu »