Karvoja suksien pohjassa Arki 31.01.2019 Kuuntele uutinen Karvoja suksen pohjassa jarruna? Kuulostaa oudolta. Eikö suksen pidä pidä luistaa?
Pääkirjoitus: Osatyökykyiset täytyy ottaa mukaan työelämään Pääkirjoitus 31.01.2019 Kuuntele uutinen Suomen hallitus saavutti viime vuonna tavoitteen, jonka se oli asettanut vuonna 2015. Reilut 72 prosenttia suomalaisista käy nyt töissä. Samaan aikaan Suomessa on 600 000 osatyökykyistä ihmistä. Osatyökykyinen on henkilö, jolla on käytössä osa työkyvystä. Osatyökykyisiä voivat olla esimerkiksi kehitysvammaiset ihmiset. Joka kolmas osatyökykyinen ei käy töissä. Suuri osa haluaisi … Lue lisää artikkelista
Osallistu Papunetin kuvataidekilpailuun! Kulttuuri 31.01.2019 Kuuntele uutinen Papunet järjestää kuvataidekilpailun puhevammaisille ja kehitysvammaisille lapsille, nuorille ja aikuisille. Kilpailun aiheena on tulevaisuus.
Uusi tv-sarja muumeista kolmella kielellä Kulttuuri 31.01.2019 Kuuntele uutinen Uusi tv-sarja muumeista on valmistunut. Sarja perustuu Tove Janssonin muumikirjoihin, mutta siinä on paljon uutta.
Metallimusiikista saa voimaa Arki 17.01.2019 Kuuntele uutinen Paolo Ribaldini on italialainen tutkija ja muusikko. Hän muutti Suomeen vuonna 2012.
Oulussa paljastui uusia seksuaalirikoksia Suomi 17.01.2019 Kuuntele uutinen Oulun poliisi tutkii uusia seksuaalirikoksia. Uhrit ovat alle 15-vuotiaita tyttöjä.
Pekka Haavisto on suosituin ehdokas pääministeriksi Suomi 17.01.2019 Kuuntele uutinen Pekka Haavisto oli tammikuun alussa suosituin ehdokas pääministeriksi. Eduskuntavaalit lähestyvät, joten puolueiden ja ehdokkaiden suosiota mitataan kyselyissä.
Posti kulkee nyt autoilla Suomi 17.01.2019 Kuuntele uutinen Posti on lopettanut kaikki lennot. Posti kulkee nyt vain maanteitse.