Pekka Haavisto on suosituin ehdokas pääministeriksi

Teksti: Maria Österlund
Kuva: Lehtikuva
Uutinen julkaistu: 17.01.2019

Pekka Haavisto oli tammikuun alussa suosituin ehdokas pääministeriksi. Eduskuntavaalit lähestyvät, joten puolueiden ja ehdokkaiden suosiota mitataan kyselyissä.

Vihreiden puheenjohtaja Pekka Haavisto oli tammikuun alussa suosituin ehdokas pääministeriksi. Kyselyn teki Lännen Media. Kyselyssä olivat mukana eduskuntapuolueiden puheenjohtajat.

22 prosenttia vastaajista oli sitä mieltä, että Haavisto on paras ehdokas pääministeriksi. Toiseksi tuli valtiovarainministeri, kokoomuksen puheenjohtaja Petteri Orpo.

Haavisto oli paras ehdokas nuorten naisten mielestä. Hän oli suosituin myös pääkaupunkiseudulla, Turussa ja Tampereella asuvien mielestä. Orpo oli miesten ja yli 50-vuotiaiden suosikki.

Keskustan puheenjohtaja, pääministeri Juha Sipilä ja SDP:n Antti Rinne olivat melkein yhtä suosittuja. Sipilä oli hiukan suositumpi kuin Rinne. Suomalaiset haluavat, että pääministeri on luotettava, kokenut ja pätevä.

Ylen tekemän kyselyn mukaan SDP on tällä hetkellä suosituin puolue. Toiseksi suosituin puolue on kokoomus, kolmanneksi suosituin on keskusta ja neljänneksi suosituin puolue on vihreät. Perussuomalaisten kannatus on kasvanut. Puolue on viidenneksi suosituin.

Lähteet Kaleva, Yle

Kommentoi

Voit kirjoittaa mielipiteesi uutisesta kommenttilaatikkoon.

Sinun pitää kirjoittaa myös nimesi tai keksiä nimimerkki.

Nimi tai nimimerkki:

Kommentti:

Tietoturvaseloste (PDF)