Leijonille MM-hopeaa Urheilu 03.06.2014 Kuuntele uutinen Leijonat voitti hopeaa jääkiekon MM-kisoissa.
Teksasin partasuut saapuvat Suomeen Kulttuuri 03.06.2014 Kuuntele uutinen Maailman tunnetuin partamiesten yhtye, ZZ Top, saapuu kesäkuussa Suomeen.
Ministeri uskoo tulevaisuuteen Arki 20.05.2014 Kuuntele uutinen Työministeri Lauri Ihalaisen mielestä Suomen tulevaisuus on valoisa ja mahdollisuuksia täynnä. Ministeri myöntää kuitenkin, että 315 000 työtöntä on vaikea asia.
Hallitukseen kesällä isoja muutoksia Suomi 20.05.2014 Kuuntele uutinen Sdp:n uusi puheenjohtaja Antti Rinne on myös uusi ministeri. Vielä ei ole tietoa, minkä ministerinsalkun Rinne ottaa.
Pääministeriksi ehdolla kolme tunnettua poliitikkoa Suomi 20.05.2014 Kuuntele uutinen Kokoomuksen puheenjohtajaksi pyrkii kolme ministeriä. Johtajasta tulee myös pääministeri.
Puolueilla vain vähän eroja eurovaaleissa Suomi 20.05.2014 Kuuntele uutinen Suomalaisten puolueiden EU-linjojen erot ovat vähäisiä. Ainoa selvä ero on siinä, kuinka puolueet suhtautuvat unioniin.
Europarlamenttiin pyrkii 40 kansanedustajaa Suomi 20.05.2014 Kuuntele uutinen Eurovaaleissa on ehdolla 40 kansanedustajaa, yksi EU-komissaari, kolme ministeriä ja 11 meppiä eli nykyistä eurokansanedustajaa. Koskaan aikaisemmin ehdokaslista ei ole ollut yhtä kattava ja nimekäs. Nykyisistä mepeistä pyrkivät jatkoon kaikki muut paitsi vihreiden Satu Hassi ja keskustan Riikka Pakarinen. Euroopan parlamenttiin valitaan 28 jäsenvaltiosta 751 edustajaa. Suomesta edustajia valitaan 13. … Lue lisää artikkelista
Balkanilla tuhoisat tulvat Maailma 20.05.2014 Kuuntele uutinen Rankkasateet aiheuttivat viikonloppuna pahoja tulvia Balkanin alueella Serbiassa ja Bosniassa.