Formula 1 -sarja alkaa Australiasta

Teksti: Petri Kiuttu
Kuva: Lehtikuva
Uutinen julkaistu: 16.03.2016

Formula ykkösissä ajaa myös tällä kaudella kaksi suomalaista kuskia. Saksalais-suomalainen Nico Rosberg voi yltää mestaruuteen.

Formula 1 -sarja alkaa ensi sunnuntaina. Kauden ensimmäinen osakilpailu ajetaan Australian Melbournessa. 21 kisan kaudessa on mukana uusi osakilpailu. Azerbaidžanin GP ajetaan Bakussa 19. kesäkuuta.

Kimi Räikkönen sijoittui viime kaudella sarjan neljänneksi, Valtteri Bottas viidenneksi. Kumpikin suomalaiskuljettaja haluaa varmasti parantaa sijoitustaan tällä kaudella.

Valtteri Bottas sanoo, että hänen tavoitteensa on voittaa mahdollisimman monta kisaa.

– Se ei ole helppoa, mutta olemme keskittyneet kauteen täysillä. Melbournessa nähdään, mihin tämä riittää, Bottas toteaa Helsingin Sanomissa.

Bottas uskoo, että hänen tallinsa Williams pystyy tällä kaudella ajamaan yhtä kovia kisoja kuin Mercedes ja Ferrari. Nico Rosberg ajaa Mercedestä, Räikkönen  Ferraria. Rosberg sijoittui viime vuonna sarjassa toiseksi. Monet uskovat, että Rosberg voittaa tänä vuonna maailmanmestruuden.

Rosbergin ja suomalaisten kovimpia kilpakumppaneita ovat maailmanmestarit Lewis Hamilton ja Sebastian Vettel.

Yksi kommentti artikkeliin ”Formula 1 -sarja alkaa Australiasta”

Kommentoi

Voit kirjoittaa mielipiteesi uutisesta kommenttilaatikkoon.

Sinun pitää kirjoittaa myös nimesi tai keksiä nimimerkki.

Nimi tai nimimerkki:

Kommentti:

Tietoturvaseloste (PDF)