Siirry sisältöön
Selkosanomat - etusivulle
  • Etusivu
  • Suomi
  • Maailma
  • Urheilu
  • Kulttuuri
  • Arki
  • Arkisto
  • Uutisia kuvilla
  • Lätta bladet
Olet tässä:Etusivu Pääkirjoitus 11
Hae sivustolta:

Pääkirjoitus

Pääkirjoitus: Lepo on tärkeä asia

Pääkirjoitus

15.08.2019
Kuuntele uutinen

Useimpien työntekijöiden kesäloma on ohi. Myös monet koululaiset ja opiskelijat ovat jo palanneet opintojen pariin. Toivottavasti sinun lomasi oli antoisa.

Pääkirjoitus: Suomi johtaa Euroopan unionia loppuvuoden

Pääkirjoitus

28.06.2019
Kuuntele uutinen

Suomi on EU:n puheenjohtajamaa heinäkuun alusta lähtien. Puheenjohtajuus kiertää EU-maiden kesken. Jokainen maa on vuorollaan unionin puheenjohtaja puoli vuotta kerrallaan. Tämä on Suomen kolmas kausi puheenjohtajana.

Pääkirjoitus: Suomi hiljenee juhannuksena

Pääkirjoitus

19.06.2019
Kuuntele uutinen

Juhannus on Suomen kesän kohokohta. Juhannus on keskikesän juhla, jota vietetään Suomen lisäksi Ruotsissa ja Baltian maissa.

Pääkirjoitus: Lapsia täytyy muistaa myös kesällä

Pääkirjoitus

10.06.2019
Kuuntele uutinen

Lapsen oikeuksien sopimus täyttää tänä vuonna 30 vuotta. Vuosi 2019 voisi siis olla lasten vuosi.

Pääkirjoitus: Ihmisten täytyy muuttaa tapojaan

Pääkirjoitus

22.05.2019
Kuuntele uutinen

Maapallo voi huonosti. Ihmisten pitää tehdä yhdessä päätöksiä, joilla ilmastonmuutosta voidaan hillitä.

Pääkirjoitus: Rohkea presidentti

Pääkirjoitus

07.05.2019
Kuuntele uutinen

Viron presidentti Kersti Kaljulaid ottaa rohkeasti kantaa. Presidentti Kaljulaid pukeutui Viron hallituksen virkaanastujaisissa paitaan, jossa luki: Sana on vapaa.

Pääkirjoitus: EU on edelleen hyvä asia

Pääkirjoitus

24.04.2019
Kuuntele uutinen

Missä EU, siellä ongelma. Näin totesi ulkoministeri Timo Soini jo vuonna 2006. Soini oli aikoinaan Euroopan unionin ahkerimpia arvostelijoita. Mutta on EU:ssa paljon hyvää. Sen on myöntänyt myös Soini.

Pääkirjoitus: Vaaleissa jokaisella on mahdollisuus vaikuttaa

Pääkirjoitus

09.04.2019
Kuuntele uutinen

Nyt on käynnissä vilkas vaalikevät. Ensin ovat eduskuntavaalit, toukokuun lopussa ovat Euroopan parlamentin vaalit.

Vanhemmat artikkelit
Uudemmat artikkelit
← Edellinen Sivu1 … Sivu10 Sivu11 Sivu12 … Sivu19 Seuraava →
Lataa lisää uutisia
  • Ota yhteyttä
  • Tilaa Selkosanomat
  • Saavutettavuusseloste
  • Lisätietoa Selkosanomista

Yhteystiedot:

Selkosanomat

Linnoitustie 2 B

02600 ESPOO

Puhelin: (09) 34809 240

Sähköposti: selkokeskus@kvl.fi

Toimitus:

Päätoimittaja: Petri Kiuttu

Toimittajat: Kaisa Kaatra, Maria Österlund

Tekniikka: Kehitysvammaliitto / Papunet

Julkaisija: Selkokeskus / Kehitysvammaliitto

Muita sivustoja:

Selkokeskuksen sivut

YLE:n selkouutiset


Selkosanomat Facebookissa

Vastuullista journalismia logo Selkotunnus logo
© 2026 Selkosanomat
Seuraava sivu »