Pääkirjoitus: Ihmisten täytyy muuttaa tapojaan

Teksti: Petri Kiuttu
Kuva: Laura Oja
Uutinen julkaistu: 22.05.2019

Maapallo voi huonosti. Ihmisten pitää tehdä yhdessä päätöksiä, joilla ilmastonmuutosta voidaan hillitä.

Huonoja uutisia tulee todella usein. Viime syksynä tiedeyhteisö ilmoitti, että maailmalla on 11 vuotta aikaa tehdä suunnanmuutos. Tämän jälkeen ilmastonmuutosta ei voida enää pysäyttää.

Toukokuun alussa julkaistiin tutkimus, jonka mukaan miljoona eläin- ja kasvilajia kuolee sukupuuttoon. Sukupuutto on ihmiskunnan historian pahin.

Sitra-järjestö julkaisi toukokuun puolivälissä raportin, jonka mukaan suomalaisten on muutettava elintapojaan. Tutkijoiden mukaan suomalaisten pitää lopettaa tarpeeton yksityisautoilu ja punaisen lihan syönti.

Syypää näihin uutisiin on ihminen. Me olemme kuluttaneet ja toimineet liian pitkään väärällä tavalla. Syyttely ja riitely eivät ratkaise asiaa. Jokainen voi vaikuttaa omilla valinnoilla. Myös ilmastokasvatus on tärkeä asia. Toivoa on aina.

Tämä on kevään viimeinen painettu lehti. Selkosanomien seuraava painettu numero ilmestyy torstaina 15. elokuuta. Uusia juttuja julkaistaan kesällä verkkolehdessä.

Mukavaa kesää!

Kommentoi

Voit kirjoittaa mielipiteesi uutisesta kommenttilaatikkoon.

Sinun pitää kirjoittaa myös nimesi tai keksiä nimimerkki.

Nimi tai nimimerkki:

Kommentti:

Tietoturvaseloste (PDF)