Jääkiekkoilija Kevin Lankinen nauttii voittamisesta Arki 25.06.2019 Kuuntele uutinen Kevin Lankinen pelaa jääkiekkoa eli lätkää työkseen. Hän on maalivahti. Keväällä hän pelasi MM-kisoissa Suomen joukkueessa, joka voitti maailmanmestaruuden.
Sandra Bergqvist haluaa, että Pohjoismaat tekevät yhteistyötä Arki 20.06.2019 Kuuntele uutinen Sandra Bergqvist valittiin eduskuntaan keväällä. Hän on Suomen ruotsalaisen kansanpuolueen eli RKP:n kansanedustaja.
Kesäinen salaatti uusista perunoista Arki 19.06.2019 Kuuntele uutinen Nyt uusia perunoita saa taas. Moni syö uusia perunoita mieluiten keitettynä voin kanssa. Jossakin vaiheessa alkaa ehkä kaivata vaihtelua. Silloin voi testata peruna-sienisalaattia.
Eric viihtyy Suomessa ja saunassa Arki 19.06.2019 Kuuntele uutinen Eric Lipchis on toimittaja. Hän muutti Suomeen Espanjasta. Eric tunnetaan Aamulehden Eric Suomessa -videosarjasta.
Córdoban ihmeellinen Mezquita Arki 14.06.2019 Kuuntele uutinen Espanjan Aurinkorannikon lähellä on monia uskomattoman hienoja nähtävyyksiä. Yksi niistä on Mezquita, entinen moskeija, nykyinen kirkko.
Turvallisuus ennen kaikkea Arki 07.06.2019 Kuuntele uutinen Tärkein tehtävä tässä ammatissa on huolehtia matkustajien turvallisuudesta, kertoo lentoemäntä Lotta Winter.
Värikäs ravintola tuo ihmisiä yhteen Arki 06.06.2019 Kuuntele uutinen Oulussa on kaksi kertaa vuodessa Värikäs ravintola -tapahtuma. Siellä voi maistella erilaisia ruokia eri puolilta maailmaa.
Uimakouluun aikuisena Arki 22.05.2019 Kuuntele uutinen Aikuisenakin oppii uimaan, jos vain haluaa sitä tarpeeksi ja on valmis harjoittelemaan paljon.