Tulivuori purkautuu Islannissa

Teksti: Petri Kiuttu, lähteet STT, Yle
Kuva: Lehtikuva / AFP / Icelandic Department Of Civil Pr
Uutinen julkaistu: 20.12.2023

Tulivuori purkautuu Islannissa. Tulivuorenpurkaus alkoi maanantaina. Purkaus jatkuu ehkä jopa kolme viikkoa.

Tulivuori purkautuu Islannin lounaisosassa Reykjanesin niemimaalla. Purjaus alkoi maanantaina Grindavikin kaupungin pohjoispuolella.

Suomen Geologian tutkimuskeskuksen eli GTK:n tutkija Paavo Nikkola sanoo, että  Islannin purkaus on niin sanottu rakopurkaus. Purkauksessa maahan avautui  aukko, josta tulee laavaa eli sulaa kiveä. Maan pinnalle muodostuu laajoja laavakenttiä. Rako voi olla jopa neljä kilometriä pitkä.

Grindavikin alueelle on julistettu hätätila. Viranomaisten mukaan ihmiset eivät ole vaarassa. Tulivuori sijaitsee Reykjavíkin lentokentän eli Keflavíkin lähellä. Lentokenttä on yhä auki. Lennot ovat kuitenkin myöhässä.

Vuonna 2010 tulivuoren purkaus Islannissa sekoitti koko Euroopan lentoliikenteen.

 

Kommentoi

Voit kirjoittaa mielipiteesi uutisesta kommenttilaatikkoon.

Sinun pitää kirjoittaa myös nimesi tai keksiä nimimerkki.

Nimi tai nimimerkki:

Kommentti:

Tietoturvaseloste (PDF)