Wilma Murto on itsevarma urheilija

Teksti: Matti Välimäki
Kuva: Jesse Väänänen
Uutinen julkaistu: 09.08.2023

Kaksinkertainen Euroopan mestari Wilma Murto haluaa menestyä kesän MM-kisoissa. Wilma Murto on ollut paljon julkisuudessa. Hän ei ole kuitenkaan tottunut siihen, että hänet tunnistetaan joka paikassa.

Voitit viime vuonna EM-kultaa ja nyt talvella sisähallin EM-kultaa. Miten mestaruudet ovat muuttaneet elämääsi?

– Harjoittelen ja kilpailen kuten ennenkin. Mutta tietenkin olen saanut paljon huomiota ja minut tunnistetaan. Minulle saatetaan tulla juttelemaan, kun käyn esimerkiksi kaupassa. Se on vähän hämmentävää, mutta myös ihan mukavaa.

Onko mieleesi jäänyt erityisesti jokin saamasi palaute tai kohtaaminen fanien kanssa?

– Nuori poika tuli juttelemaan kanssani Helsingin metroasemalla viime kesän EM-kisojen jälkeen Hän kertoi, että päivä, jolloin voitin EM-kultaa, oli myös hänelle vuoden paras päivä. Se tuntui hienolta. Se kertoo siitä, kuinka suuri merkitys urheilulla voi ihmisille olla.

Minkälainen on tavallinen harjoittelupäiväsi?

– Urheilijan elämä on kivan yksinkertaista. Herään seitsemän maissa. Ensimmäinen harjoittelu on kello 9–11, sitten tulee lounastauko. Toiset harjoitukset ovat iltapäivällä kello 14.30–17. Illalla lepäilen. Huolehdin siitä, että syön hyvin, lepään riittävästi ja harjoittelen ohjelman mukaisesti. Kilpailut ovat sitten asia erikseen. Kesällä on paljon matkustelua kilpailusta toiseen.

Asut ja harjoittelet myös talvisin Turussa, miksi juuri Turku?

– Olen tykännyt Turusta tosi paljon. Täällä on erinomaiset mahdollisuudet harjoitteluun. Turku on minulle sopivan kokoinen kaupunki. Tämä on myös erinomainen kesäkaupunki. Viihdyn Turussa aina.

Urasi varrella on ollut myös vaikeita hetkiä ja loukkaantumisia. Jaksatko aina uskoa voittoon?

– En ole aina tiennyt, millä keinoilla menestys tulee. Mutta olen aina uskonut, että lopulta voin menestyä. Olen kai kohtuullisen sinnikäs.

– En ole tietenkään päässyt saavutuksiini yksin, vaan tukenani on ollut erittäin hyvä taustajoukko. Siihen kuuluvat esimerkiksi valmentaja, manageri, fysioterapeutti ja urheilupsykologi.

Mitkä omasta mielestäsi ovat parhaat puolesi urheilijana?

– Olen riittävän nopea. Lisäksi olen oppinut luottamaan vaistoihini ja tekemään kilpailuissa oikeita ratkaisuja. Olen hyvä valitsemaan esimerkiksi kuhunkin tilanteeseen sopivan seipään ja oikean hyppykorkeuden. Joskus valmentaja on eri mieltä. Teen kuitenkin niin, mikä minusta tuntuu oikealta.

Katsojasta myös tuntuu, että et jännitä kilpailuissa. Onko sinulla hyvät hermot?

– Seiväshyppy vaatii hyviä henkisiä ominaisuuksia, esimerkiksi itseluottamusta. Kilpailussa hermoni ovat kehittyneet. Jännitän edelleen, mutta en enää näytä sitä. Seiväshyppääjän täytyy voittaa pelkonsa. Seiväshyppääjä ponnistaa korkealle, jos seiväs katkeaa, voi loukkaantua vaikeasti.

Milloin tiesit, että sinusta tulee seiväshyppääjä?

– Aloitin yleisurheilun, kun olin neljä. Juoksin ja hyppäsin pituutta. Sitten äiti ehdotti seiväshyppyä, koska ajatteli minun pitävän siitä. Seiväshyppy tuntui heti mukavalta, se oli riittävän hurjaa.

Mitä aiot tehdä urheilu-uran jälkeen?

– Opiskelen medianomiksi. Haluan toimittajaksi. Siinä työssä voi tavata muita ihmisiä, kirjoittaa ja valokuvata. Silloin pääsisin ottamaan kuvia, eikä minun tarvitsisi olla aina itse kuvissa.

Missä sinut voi nähdä Suomessa?

– Turussa on kesällä Paavo Nurmi Games -kilpailut, joissa olen mukana. Kannattaa tulla katsomaan!

Kuka?

Wilma Murto
Ikä: 24 vuotta
Asuinpaikka: Turku, kotoisin Salon läheltä Kuusjoelta.
Perhe: Lapsuudenperheeseen kuuluvat vanhemmat ja isoveli.
Ammatti: Huippu-urheilija, seiväshyppääjä.
Harrastukset: Erikoiskahvit. Kahvinkeitossa apunani voi olla esimerkiksi kahvimylly, vedenkeitin, vaaka ja sekuntikello.
Lempiruoka: Pastaruuat ja italialaiset antipastot eli alkuruuat.
Minulle tärkeää elämässä: Aitous on minulle tärkeä asia. Se, että on oma itsensä esimerkiksi työssään ja ihmissuhteissaan. En pidä pinnallisuudesta enkä teennäisyydestä.

Kommentoi

Voit kirjoittaa mielipiteesi uutisesta kommenttilaatikkoon.

Sinun pitää kirjoittaa myös nimesi tai keksiä nimimerkki.

Nimi tai nimimerkki:

Kommentti:

Tietoturvaseloste (PDF)