Ilkka Herola kilpailee yhdistetyn hiihdossa. Yhdistetyn lajiin kuuluvat maastohiihto ja mäkihyppy.

Ilkka Herola kilpailee yhdistetyn hiihdossa. Yhdistetyn lajiin kuuluvat maastohiihto ja mäkihyppy.

Herola on yhdistetyn ykkönen

Ilkka Herola on Suomen maajoukkueen yhdistetyn paras mies. Hän tavoittelee MM-mitalia.

Yhdistetyn hiihtäjä Ilkka Herola voi saada hiihdon MM-kisoista mitalin. Näin uskoo ainakin valmentaja Petter Kukkonen.

– Ilu hiihtää nyt parasta kauttaan. Hänellä on hyvät mahdollisuudet päästä mitaleille. Arvokisoissa voi tapahtua mitä vain. Mikään ei ole varmaa.

Ilkka Herola sanoo, että kilpailukauden aikana elämä on tarkoin suunniteltua. Päivät kuluvat harjoituksissa. Sen lisäksi on matkustelua ja kilpailuja. Kaikki pyörii urheilun ja oman suorittamisen ympärillä. Herola kuuntelee lenkkeillessä äänikirjoja. Häntä innostavat esimerkiksi historia ja uskonnot.

Metallimusiikki kiinnostaa

Ilkka Herola on myös muusikko. Hänellä on oma bändi Zen&Tonic. Herola soittaa kolmea eri soitinta. Bändissä hän soittaa rumpuja.

– Ihmisiä ei pidä luokitella vain urheilijoiksi tai muusikoiksi. Minulle musiikki on henkireikä ja urheilun vastapaino.

Herolan suosikkiyhtyeisiin kuuluvat Amorphis ja Diablo. Hän arvostaa myös Nightwishia ja Stratovariusta. Ilkka Herola on 25-vuotias. Hän on kotoisin Siilinjärveltä. Herola edustaa Puijon Hiihtoseuraa. Hän on saanut hopeaa nuorten olympialaisista ja MM-kisoista. Herolan isoveli Matti Herola on myös yhdistetyn hiihtäjä.

Pohjoismaisten hiihtolajien MM-kisat ovat käynnissä. Kisat järjestetään Oberstdorfissa Saksassa. MM-kisat kestävät 7.3. saakka.

Yle esittää kisat suorana tv:ssä, radiossa ja verkossa. Yhdistetyn kilpailut järjestetään perjantaina 26. helmikuuta.

Lähteet STT, IL

Mitä mieltä olit jutusta?


Kommentoi

Voit kirjoittaa mielipiteesi uutisesta kommenttilaatikkoon.

Sinun pitää kirjoittaa myös nimesi tai keksiä nimimerkki.

Tietosuojaseloste