Frisbeegolf on uusi suosikkilaji

Teksti: Maria Österlund, lähteet Yle, STT, Frisbeegolfmedia
Kuva: Lehtikuva / Heikki Saukkomaa
Uutinen julkaistu: 29.04.2024

Niklas Anttila on juuri nyt Suomen paras frisbeegolfin pelaaja. Anttila voitti hiljattain suuren kilpailun Teksasissa, Yhdysvalloissa.

Niklas Anttila on ensimmäinen suomalainen, joka on voittanut osakilpailun kovatasoisessa Disc Golf Pro Tour -sarjassa. Anttila vei voiton Yhdysvaltojen Teksasissa maaliskuun lopussa.

– Tuntuu todella hyvältä. Tavoitteeni on pitkään ollut voittaa osakilpailu, mutta en ole uskaltanut puhua siitä. Olen tehnyt paljon töitä tämän voiton eteen, Niklas Anttila sanoi STT:lle kilpailun jälkeen.

Kilpailun päätöspäivä oli erityisen jännittävä sään vuoksi. Kilpailu keskeytettiin ukkosen takia. Pelikierros oli lopulta tavallista lyhyempi.

Niklas Anttila on 22-vuotias, ja hän on kotoisin Kuopiosta. Hän aloitti frisbeegolfissa kilpailemisen vuonna 2017. Anttila on voittanut Suomen mestaruuden jo kolme kertaa. Vuonna 2021 hänestä tuli Euroopan mestari.

Frisbeegolfissa heitetään kiekkoa

Frisbeegolfia kutsutaan myös kiekkogolfiksi. Laji tulee Yhdysvalloista. Frisbeegolf muistuttaa hieman tavallista golfia.

Myös frisbeegolfissa pelaaja kiertää reittiä, jossa on 9 tai 18 reikää.

Frisbeegolfissa reiät ovat kuitenkin koreja, joihin frisbee eli kiekko heitetään. Pelaajan pitää osua kaikkiin koreihin mahdollisimman vähillä heitoilla.

Frisbeegolf on myös ammatti

Frisbeegolf on suosittu harrastus.

– Hienoa, että frisbeegolfia voi myös nykyään pelata ammattilaisena ja saada siitä rahaa, Anttila sanoo.

Niklas Anttila sai 10 000 dollaria voitostaan Yhdysvalloissa.

2 kommenttia artikkeliin ”Frisbeegolf on uusi suosikkilaji”

Kommentoi

Voit kirjoittaa mielipiteesi uutisesta kommenttilaatikkoon.

Sinun pitää kirjoittaa myös nimesi tai keksiä nimimerkki.

Nimi tai nimimerkki:

Kommentti:

Tietoturvaseloste (PDF)