Tartuntojen määrä vähenee

Teksti: Petri Kiuttu
Kuva: Lehtikuva
Uutinen julkaistu: 07.04.2021

Uusien koronavirustartuntojen määrä on vähentynyt Suomessa.

Koronavirustartuntojen määrä on laskenut. Parin viime viikon aikana tartuntoja oli vähemmän kuin aiemmin maaliskuussa. Koronapotilaita on vähemmän myös sairaalahoidossa.

Eniten tartuntoja on edelleen Helsingin ja Uudenmaan alueella sekä Turun seudulla.

Helsingin ja Uudenmaan sairaanhoitopiirin johtaja Lasse Lehtonen sanoo, että tilanne on parantunut. Lehtosen mukaan tilanne on parantunut, koska rajoitukset ja rokotteet ovat alkaneet vaikuttaa. Koronatilanne voi olla vielä parempi kesällä.

Miljoona suomalaista rokotettu

Noin miljoona ihmistä on saanut Suomessa koronarokotteen ensimmäisen annoksen. Joka viides suomalainen on rokotettu virusta vastaan.

Terveyden ja hyvinvoinnin laitos eli THL kertoo, että rokotteen saa 4,5 miljoonaa ihmistä. Rokotus annetaan kaikille 16 vuotta täyttäneille. Rokotteen ottaminen on vapaaehtoista.

Lähteet IS, Yle

5 kommenttia artikkeliin ”Tartuntojen määrä vähenee”

  1. Mielestäni on hyvä uutinen, että tämä tauti päättyy. Elämästä tulee normaalia. Ihmiset hyvin surullisia. Monet ihmiset eivät matkustaa.

    Vastaa

Kommentoi

Voit kirjoittaa mielipiteesi uutisesta kommenttilaatikkoon.

Sinun pitää kirjoittaa myös nimesi tai keksiä nimimerkki.

Nimi tai nimimerkki:

Kommentti:

Tietoturvaseloste (PDF)