Tänään on maailman pakolaisten päivä

Teksti: Minna Salonen
Kuva: Lehtikuva
Uutinen julkaistu: 20.06.2017

YK:n pakolaispäivää vietetään 20. kesäkuuta. YK päätti vuonna 2000, että päivää vietetään silloin ympäri maailmaa.

YK:n pakolaispäivää vietetään 20. kesäkuuta. YK päätti vuonna 2000, että päivää vietetään silloin ympäri maailmaa. Pakolaispäivää vietetään myös Suomessa.

Maailmassa on enemmän pakolaisia kuin koskaan

Maailmassa on enemmän pakolaisia kuin koskaan aiemmin. YK:n pakolaisjärjestö UNHCR arvioi, että maailmassa oli vuoden 2016 lopussa yli 65 miljoonaa pakolaista. Suurin osa pakolaisista on paossa oman kotimaansa sisällä.

Myös turvapaikanhakijoita on enemmän kuin koskaan. UNHCR:n mukaan 2,8 miljoonaa ihmistä odotti viime vuoden lopussa päätöstä siitä, saavatko he turvapaikan toisesta valtiosta. Tämän lisäksi uusia turvapaikkahakemuksia jätti yli 2 miljoonaa ihmistä.

Myös Suomeen on tullut enemmän pakolaisia ja turvapaikanhakijoita kuin aiemmin.

Monet pakolaiset tulevat Syyriasta

Yli puolet maailman pakolaisista on kotoisin kolmesta maasta, jotka ovat Syyria, Afganistan ja Somalia. Syyrian sota on suurin syy siihen, että pakolaisia on enemmän kuin aiemmin.

Syyrian sota alkoi vuonna 2011, ja jatkuu edelleen. Syyrian sisällä on yli 6 miljoonaa pakolaista, jotka ovat paenneet omasta kodistaan. Melkein 5 miljoonaa ihmistä on paennut Syyriasta ulkomaille. Osa heistä on hakenut turvapaikkaa Euroopasta.

Kuka on pakolainen?

Pakolaisella tarkoitetaan ihmistä, joka on saanut turvapaikan toisesta valtiosta. Pakolainen on joutunut pakenemaan pois omasta kotimaastaan vainoamisen takia. Vainoaminen tarkoittaa, että joku toinen ihminen on uhannut tappaa hänet esimerkiksi kansallisuuden, ihonvärin tai mielipiteiden takia. Koska pakolainen ei ole turvassa omassa kotimaassaan, hänen täytyy paeta ulkomaille.

Kiintiöpakolainen on ihminen, jolle YK:n pakolaisjärjestö UNHCR on antanut pakolaisen aseman. Suomen eduskunta päättää, kuinka monta kiintiöpakolaista Suomeen otetaan.  Suomen pakolaiskiintiö on tällä hetkellä 750 henkilöä vuodessa.

Kuka on turvapaikanhakija?

Turvapaikanhakijalla tarkoitetaan ihmistä, joka hakee suojelua toisesta valtiosta. Turvapaikanhakija on paennut omasta kotimaastaan esimerkiksi vainoamisen tai sodan takia.

Suomeen on tullut turvapaikanhakijoita erityisesti Irakista, Syyriasta ja Afganistanista. Suomessa maahanmuuttovirasto päättää, onko turvapaikanhakijalla oikeus jäädä Suomeen.  Kun turvapaikanhakija odottaa päätöstä, hän asuu usein vastaanottokeskuksessa. Jotkut turvapaikanhakijat asuvat suomalaisten kodeissa.

Lähde: Suomen pakolaisapu, Suomen Punainen Risti

Juttua muokattu 21.6., lisätty väliotsikot ja lukuja muutettu.

Lue lisää Suomen pakolaisavun sivuilta

 

Kommentoi

Voit kirjoittaa mielipiteesi uutisesta kommenttilaatikkoon.

Sinun pitää kirjoittaa myös nimesi tai keksiä nimimerkki.

Nimi tai nimimerkki:

Kommentti:

Tietoturvaseloste (PDF)