Suomi pyysi anteeksi lastensuojelun uhreilta

Teksti: Leealaura Leskelä
Kuva: Lehtikuva
Uutinen julkaistu: 23.11.2016

Suomen valtio pyysi anteeksi ihmisiltä, jotka ovat kokeneet väkivaltaa lastensuojelussa.

Lasten pahoinpitely ja huono kohtelu nousivat esille Tampereen yliopiston tutkimuksessa. Siinä haastateltiin ihmisiä, jotka olivat lastenkodeissa, koulukodeissa tai sijaisperheissä ennen vuotta 1983. Nyt he ovat jo aikuisia

Tutkimus paljasti, että lapsia oli kohdeltu hyvin huonosti. He kokivat ruumiillista ja henkistä väkivaltaa lastensuojelussa. Lapset joutuivat usein tekemään raskaita töitä. Osa heistä joutui myös seksuaalisen hyväksikäytön uhreiksi.

– Väkivaltainen kurittaminen oli kielletty lastenkodeissa jo 1950-luvulla. Silti väkivalta oli niissä yleistä ja vakavaa, sanoo historian professori Pirjo Markkola. Hän johti tutkimusta.

Tutkimustulos yllätti

Tutkimus koski vuosia 1937–1983. Lastensuojelu on sen jälkeen kehittynyt. Silti myös nykyään paljastuu tapauksia, joissa lastensuojelu on epäonnistunut.

Tutkimustulos on ollut monille suomalaisille yllätys. Lastensuojelun puutteista ei ole Suomessa puhuttu. Lasten piti saada lastenkodeissa suojelua ja huolenpitoa. Sen sijaan heitä kohdeltiin väkivaltaisesti.

Valtion virallinen anteeksipyyntö on harvinainen tapahtuma Suomessa. Ministeri Juha Rehula esitti anteeksipyynnön lasten oikeuksien päivänä 20.11.2016.

Lähteet HS, Yle

Kommentoi

Voit kirjoittaa mielipiteesi uutisesta kommenttilaatikkoon.

Sinun pitää kirjoittaa myös nimesi tai keksiä nimimerkki.

Nimi tai nimimerkki:

Kommentti:

Tietoturvaseloste (PDF)