Poliisi epäilee vartijoita kuolemantuottamuksesta

Teksti: Petri Kiuttu, lähteet Yle, STT, HS
Kuva: Lehtikuva
Uutinen julkaistu: 09.01.2023

Poliisi epäilee, että nainen kuoli vartijoiden toiminnan takia espoolaisessa kauppakeskuksessa. Poliisi epäilee neljää vartijaa kuolemantuottamuksesta.

Espoolaisessa kauppakeskus Isossa Omenassa kuoli viime lauantaina 35-vuotias nainen, jonka vartijat ottivat kiinni. Monet ihmiset näkivät tilanteen.

Kaksi vartijaa kaatoi naisen maahan. Lopulta naisen päällä oli neljä vartijaa. Silminnäkijöiden mukaan vartijat pitivät naista pitkään maassa. Osa ohikulkijoista sanoi vartijoille, että nämä käyttävät liikaa voimaa. Lopulta nainen meni elottomaksi. Hän kuoli kauppakeskuksen käytävällä.

Tapauksen nähnyt henkilö kertoo, että nainen oli pyytänyt apua.

– Nainen sanoi, että tarvitsen apua. Vartijat jahtaavat minua, silminnäkijä kertoo STT:n haastattelussa.

Paikalla olleet ihmiset sanovat, että naisen elvytys aloitettiin myöhään. Paikalla olleet ihmiset aloittivat elvytyksen.

Poliisi kertoi maanantaina, että neljää vartijaa epäillään kuolemantuottamuksesta. Vartijat ovat turvallisuusfirma Securitaksen työntekijöitä. Securitas selvittää asiaa.

Oikeus vangitsi joulukuussa kolme vartijaa

Vartijoiden toiminta herätti keskustelua jo loppuvuodesta. Turvallisuusfirma Avarn erotti joulukuussa kuusi vartijaa. Vartijoita epäillään ihmisten pahoinpitelyistä pääkaupunkiseudulla. Vartijat työskentelivät juna-asemilla.

Oikeus vangitsi ennen vuodenvaihetta kolme vartijaa. Poliisin mukaan vartijat ovat alistaneet ja nöyryyttäneet ihmisiä juna-asemilla ja asemien lähellä. Rikokset tapahtuivat vuonna 2022.

Sisäministeri Krista Mikkonen kertoi maanantaina, että hän on pyytänyt Poliisihallitukselta selvityksen siitä, miten turvallisuusalan yritysten ja vartijoiden toimintaa valvotaan.

–  Ihmisten täytyy voida luottaa siihen, että turvallisuusalalla työskenetlevät henkilöt osaavat asiansa, Krista Mikkonen kirjoittaa viestintäpalvelu Twitterissä.

Turvallisuusfirma Securitaksen vartijoita kauppakeskus Isossa Omenassa Espoossa sunnuntaina 8. tammikuuta. Poliisi epäilee Ison Omenan vartijoita kuolemantuottamuksesta.

Kommentoi

Voit kirjoittaa mielipiteesi uutisesta kommenttilaatikkoon.

Sinun pitää kirjoittaa myös nimesi tai keksiä nimimerkki.

Nimi tai nimimerkki:

Kommentti:

Tietoturvaseloste (PDF)