Hallitus antoi uusia koronarajoituksia

Teksti: Petri Kiuttu
Kuva: Lehtikuva
Uutinen julkaistu: 26.08.2020

Suomen hallitus on julkistanut uusia matkustusrajoituksia. Rajoitukset johtuvat siitä, että korona on jälleen alkanut levitä myös Suomessa.

Suomesta on löytynyt paljon uusia koronatartuntoja. Viime viikonloppuna Suomesta löytyi 49 uutta koronavirustartuntaa. Tartunnat ovat lisääntyneet paljon viimeisten kolmen viikon aikana. Eniten tartuntoja on pääkaupunkiseudulla ja Länsi-Suomessa.

Kaikkiaan Suomesta on löytynyt melkein 8 000 koronavirustartuntaa. Koronaan on kuollut 335 ihmistä.

Tartuntoja päiväkodeissa ja kouluissa

Päiväkodeista ja kouluista on löytynyt useita koronavirustartuntoja.

Korona on levinnyt melko paljon Suomeen ulkomailta. Pohjois-Makedonian Skopjesta tuli elokuussa kymmeniä ihmisiä, joilla oli koronavirustartunta.

Hallitus on palauttanut matkustusrajoitukset kymmeneen Euroopan maahan. Rajavalvonta on palautettu Suomen ja Norjan väliselle rajalle. Suomesta voi matkustaa edelleen ilman karanteenia esimerkiksi Baltian maihin, Viroon, Latviaan ja Liettuaan.

Hallitus suosittelee, että riskimaihin ei matkusteta. Jos saapuu riskimaasta Suomeen, täytyy muistaa noudattaa kahden viikon karanteenia.

Lähteet Yle, HS

Kommentoi

Voit kirjoittaa mielipiteesi uutisesta kommenttilaatikkoon.

Sinun pitää kirjoittaa myös nimesi tai keksiä nimimerkki.

Nimi tai nimimerkki:

Kommentti:

Tietoturvaseloste (PDF)