Pääkirjoitus: Paluu tavalliseen elämään?

Teksti: Petri Kiuttu
Kuva: Laura Oja
Uutinen julkaistu: 20.04.2021

Hallitus on kertonut suunnitelmista, joilla koronarajoituksia voidaan vähentää. Suomessa halutaan siirtyä viettämään melko tavallista elämää ensi kesänä.

Rajoituksia voidaan vähentää, koska koronataudin leviäminen hidastuu.

Asiantuntijat uskovat, että paluu kohti tavallista elämää on mahdollinen. Ehkäpä jo juhannuksena voidaan viettää aikaa mökillä sukulaisten ja ystävien kanssa.

Rajoitusten purkaminen on mahdollista myös siitä syystä, että monet ovat saaneet koronarokotteen. Erityisesti riskiryhmiin kuuluvat on jo ehditty rokottaa. Riskiryhmiin kuuluvat ihmiset, joilla on suuri riski sairastua vakavaan koronavirustautiin.

Millainen paluu tavalliseen elämään sitten on? Koronan vaikutukset jatkuvat vielä pitkään meidän kaikkien elämässä. Huolellinen käsienpesu ja maskien käyttö ovat tärkeitä asioita aivan varmasti vielä ensi syksynä.

Monet toivovat, että he pääsevät viettämään lomaa myös ulkomaille. Se saattaa olla mahdollista ensi syksynä.

Toivotaan parasta ja yritetään vielä jaksaa!

Kommentoi

Voit kirjoittaa mielipiteesi uutisesta kommenttilaatikkoon.

Sinun pitää kirjoittaa myös nimesi tai keksiä nimimerkki.

Nimi tai nimimerkki:

Kommentti:

Tietoturvaseloste (PDF)