Pääkirjoitus: Kaikki eivät ole somessa

Teksti: Petri Kiuttu
Kuva: Laura Oja
Uutinen julkaistu: 04.05.2021

Kesäkuussa järjestetään kuntavaalit. Kuntavaaleissa voit kertoa mielipiteesi siitä, kuka henkilö ja mikä puolue ajaa asioitasi. Vaaleissa valitaan päättäjät kuntien valtuustoihin.

Kuntapäättäjät tekevät päätöksiä siitä, miten oman kotikuntasi asioita kehitetään ja mihin kunnassa panostetaan.

Kunnat vastaavat monista julkisista palveluista. Kuntien vastuulla ovat koulut, päiväkodit, kirjastot, liikuntapaikat ja terveysasemat. Kunnat myös siivoavat kadut keväällä. Meistä kaikki käyttävät lähes päivittäin näitä palveluita.

Koronapandemia on aiheuttanut sen, että ehdokkaita ei ole juuri päässyt tapaamaan kasvotusten. Ehdokkaat esittäytyvät verkossa ja sosiaalisessa mediassa eli somessa. Kaikki eivät kuitenkaan ole somessa. Kaikilla ei ole edes älypuhelinta. Ikäihmiset ovat hyvä esimerkki tästä.

Kansanvalta ja tasapuolisuus täytyy turvata myös tulevissa vaaleissa. Selkosanomat kertoo kuntavaaleista selkokielellä.

Selkosanomien painetun numeron 9 välissä on selkokielinen kuntavaaliesite. Lehden keskiaukeama on pyhitetty vaaliteemalle. Laaja juttu kuntavaaleista löytyy myös verkkolehdestämme.

Onnea kuntavaaleihin kaikille ehdokkaille!

Avaa linkki ja vastaa kysymyksiin:

https://link.webropol.com/s/lukijatapaaminen25052021

Kommentoi

Voit kirjoittaa mielipiteesi uutisesta kommenttilaatikkoon.

Sinun pitää kirjoittaa myös nimesi tai keksiä nimimerkki.

Nimi tai nimimerkki:

Kommentti:

Tietoturvaseloste (PDF)