Pääkirjoitus: Jokaisella on oikeus päättää omasta kehostaan

Teksti: Petri Kiuttu
Kuva: Laura Oja
Uutinen julkaistu: 10.10.2018

Suomessa on keskusteltu tänä syksynä vilkkaasti abortista eli raskaudenkeskeytyksestä.

Suomen ulkoministeri iloitsi elokuussa, kun Argentiina päätti, ettei se laillista aborttia.

Suomen aborttilaki on vuodelta 1970. Laki sallii yksiselitteisesti abortin. Suomessa ei ole vuoden 1970 jälkeen kuollut yhtään naista jälkitauteihin, jotka abortti on aiheuttanut.

Aborttien määrä vähenee Suomessa. Kehitys on samansuuntainen myös muissa Pohjoismaissa.

Argentiinan päätös ei tarkoita sitä, että abortteja ei tehtäisi. Laillisten aborttien sijaan tehdään laittomia abortteja.

Maailmassa tehdään joka vuosi 42 miljoonaa aborttia. Aborteista yli puolet on vaarallisia. Ainakin 50 000 naista kuolee joka vuosi abortin seurauksena.

Aborttioikeutta on syytä puolustaa. Jokaisella naisella on oikeus päättää omasta kehostaan. Naisten ja tyttöjen oikeuksien edistämisen pitäisi olla Suomen ulkopolitiikan tärkeimpiä asioita.

Kommentoi

Voit kirjoittaa mielipiteesi uutisesta kommenttilaatikkoon.

Sinun pitää kirjoittaa myös nimesi tai keksiä nimimerkki.

Nimi tai nimimerkki:

Kommentti:

Tietoturvaseloste (PDF)