Pääkirjoitus: Ilmastoahdistus ei auta

Teksti: Petri Kiuttu
Kuva: Laura Oja
Uutinen julkaistu: 25.09.2019

Suomalaiset ovat tarttuneet toimeen ilmastoasioissa kiitettävällä tavalla. Kestävät elämäntavat, kasvispainotteinen ruokavalio ja luonnon kunnioittaminen ovat nyt muotia.

Myös valtiovalta on mukana ilmastotalkoissa. Antti Rinteen johtama hallitus osoittaa budjetissa eli valtion talousarviossa 100 miljoonaa euroa luonnonsuojeluun ja ilmastopolitiikkaan.

Monia ahdistaa siitä huolimatta. Meistä saattaa tuntua siltä, että omat teot ovat liian mitättömiä. Sitran tekemän tutkimuksen mukaan joka neljäs suomalainen potee ilmastoahdistusta. Erityisesti nuoret ahdistuvat.

Ilmastoahdistus tarkoittaa ahdistusta, joka johtuu ilmastonmuutoksen uhkien pohtimisesta. Ihminen voi kokea esimerkiksi pelkoa ja huolta tulevaisuudesta. Joillekin ahdistus saattaa aiheuttaa pakko-oireita tai univaikeuksia.

On hyvä säilyttää suhteellisuudentaju tai maalaisjärki. Jokainen voi tehdä pieniä asioita. Roskien lajittelu on sellainen.

Maailma ei pelastu sillä, että me ahdistumme ja syyttelemme toisiamme.

Kommentoi

Voit kirjoittaa mielipiteesi uutisesta kommenttilaatikkoon.

Sinun pitää kirjoittaa myös nimesi tai keksiä nimimerkki.

Nimi tai nimimerkki:

Kommentti:

Tietoturvaseloste (PDF)