Pääkirjoitus: Hyvä ja kauhea vuosi 2016

Teksti: Leealaura Leskelä
Uutinen julkaistu: 18.01.2017

Uuden vuoden alussa on tapana muistella edellistä vuotta. Millainen vuosi oli vuosi 2016?

Selkosanomissa kerroimme vuoden aikana monia yllättäviä uutisia. Yksi suuri yllätys oli brexit eli Britannian päätös erota Euroopan unionista. Kansanäänestyksen tulos yllätti kansalaiset, poliitikot ja asiantuntijat kaikkialla. Emme vieläkään tiedä, mitä brexit käytännössä tulee tarkoittamaan.

Toinen suuri yllätys oli se, että amerikkalaiset valitsivat presidentikseen Donald Trumpin. Kukaan ei uskonut, että hän voittaa presidentinvaalit. Mutta marraskuussa niin tapahtui. Tuleva vuosi näyttää, millainen presidentti hän on.

Vuosi 2016 oli kauhea Syyriassa ja Lähi-idässä. Sota ja terrori-iskut jatkuivat. Samoin jatkui ihmisten kärsimys. Järkyttäviä terrori-iskuja tapahtui myös Belgiassa, Ranskassa ja Saksassa. Miten terrorismia voidaan ehkäistä?

Onneksi kaikki uutiset eivät olleet huonoja. Ranskassa 200 maata solmi Pariisin ilmastosopimuksen. Sen tavoite on torjua ilmastonmuutosta.

Hyvä uutinen oli myös se, että Suomen taloustilanne alkoi parantua viime vuoden aikana. Monet arvelevat, että taantuma on nyt jäänyt taakse.

Ja saihan Suomi myös Nobel-palkinnon, kun taloustieteilijä Bengt Holmström palkittiin talouden Nobel-palkinnolla.

Näistä ja monista muista uutisista olemme kirjoittaneet viime vuonna. Nyt toivotamme kaikille Selkosanomien lukijoille hyvää uutta vuotta!

Kommentoi

Voit kirjoittaa mielipiteesi uutisesta kommenttilaatikkoon.

Sinun pitää kirjoittaa myös nimesi tai keksiä nimimerkki.

Nimi tai nimimerkki:

Kommentti:

Tietoturvaseloste (PDF)