Pääkirjoitus: Ääriliikkeitä ei pidä hyväksyä

Teksti: Petri Kiuttu
Kuva: Laura Oja
Uutinen julkaistu: 12.09.2018

Ääriliikkeet ovat nousseet otsikoihin Euroopassa. Sekä Suomessa että Saksassa on ollut äärioikeistolaisten marsseja. Saksassa on myös mellakoitu.

Suomi ja Saksa ovat oikeusvaltioita. Se tarkoittaa sitä, että ihmisillä on oikeus ilmaista mielipiteensä vapaasti. Mielenosoituksiin tulee olla oikeus.

Oikeusvaltion tunnusmerkkeihin eivät kuitenkaan kuulu viha ja pelon levittäminen. Asioista täytyy voida keskustella avoimesti. Uhkailu, väkivalta ja vaino eivät kuulu normaaliin keskusteluun.

Uusnatsit ja äärioikeisto kannattavat avoimesti ihmisvihaa, rasismia ja väkivaltaa. Niitä me emme demokraattisessa ja rauhallisessa Suomessa hyväksy.

Äärioikeisto ja uusnatsijärjestöt perustelevat olemassaolonsa sillä, että niiden jäsenet ovat aivan tavallisia ihmisiä. On erittäin vaarallista, jos meiltä muilta riittää ymmärrystä tällaiselle selitykselle. Näiden liikkeiden normalisointi eli tavalliseksi yhteiskunnalliseksi ilmiöksi hyväksyminen on vaarallista ja vastuutonta. Sivistyneen eurooppalaisen yhteiskunnan täytyy voida estää laillisin keinoin tällainen kehitys.

Kommentoi

Voit kirjoittaa mielipiteesi uutisesta kommenttilaatikkoon.

Sinun pitää kirjoittaa myös nimesi tai keksiä nimimerkki.

Nimi tai nimimerkki:

Kommentti:

Tietoturvaseloste (PDF)