Korona ei ole vaaraton

Teksti: Petri Kiuttu
Kuva: Laura Oja
Uutinen julkaistu: 23.09.2022

Koronapandemia on muuttunut Terveyden ja hyvinvoinnin laitoksen eli THL:n mukaan endemiaksi. Endemia tarkoittaa sitä, että virus on muuttunut tavalliseksi tarttuvaksi taudiksi.

Korona kiertää maailmassa vielä useiden vuosien ajan. Korona leviää ja tarttuu nopeasti.

Koronavirus ei ole enää yhtä vaarallinen kuin aiemmin. Koronatauti voi kuitenkin olla vaarallinen esimerkiksi ihmisille, joiden vastustuskyky on heikko.

Toisinaan koronavirusta on yhä paljon liikkeellä. Meidän täytyy siis oppia elämään koronan kanssa. Samalla tavalla olemme oppineet elämään esimerkiksi influenssan kanssa. Monet ottavat joka syksy rokotteen kausi-influenssaa vastaan. Myös minä otan rokotukset.

Koronaviruksen leviämistä on mahdotonta estää rajoituksilla. Toivottavasti tauti pysyy kurissa.

Mukavaa syksyn alkua!

Kirjoittaja on Selkosanomien ja Lätta bladetin päätoimittaja.

Kommentoi

Voit kirjoittaa mielipiteesi uutisesta kommenttilaatikkoon.

Sinun pitää kirjoittaa myös nimesi tai keksiä nimimerkki.

Nimi tai nimimerkki:

Kommentti:

Tietoturvaseloste (PDF)