Käytämmekö rahaa oikein?

Teksti: Petri Kiuttu
Kuva: Laura Oja
Uutinen julkaistu: 21.04.2023

Monilla on vaikeuksia saada rahat riittämään. Joillakin voi olla myös ongelmia rahan käytössä. Hallittua rahankäyttöä, säästämistä ja sijoittamista voi kuitenkin opetella.

Tämän lehden teemajutussa annetaan neuvoja säästämiseen. Aihe on ajankohtainen, koska taloustilanne on vaikea. Ruoan, sähkön ja asumisen hinta on noussut nopeasti.

Suomessa käytettiin paljon rahaa koronan hoitoon. Myös Venäjän hyökkäys Ukrainaan vaikuttaa taloustilanteeseen.

Suomessa keskustellaan paljon siitä, että valtio on velkaantunut liikaa. Eduskuntavaalien aikana puhuttiin leikkauksista ja säästötalkoista. Joidenkin poliitikkojen mielestä menoja on pakko vähentää. Toisten poliitikkojen mielestä suuret leikkaukset vaikuttavat liikaa peruspalveluihin ja koulutukseen. Osa leikkausten vaikutuksista näkyy vasta tulevaisuudessa.

Rahan käyttö on hyvä saada tasapainoon. Tämä koskee meitä yksityisiä ihmisiä ja julkista taloutta eli valtiota. Uusi hallitus päättää valtion rahoista. Muista pyytää apua ajoissa, jos rahan kanssa on ongelmia.

Mukavaa kevättä ja valoisia päiviä!

Kirjoittaja on Selkosanomien ja Lätta bladetin päätoimittaja.

Kommentoi

Voit kirjoittaa mielipiteesi uutisesta kommenttilaatikkoon.

Sinun pitää kirjoittaa myös nimesi tai keksiä nimimerkki.

Nimi tai nimimerkki:

Kommentti:

Tietoturvaseloste (PDF)