Vladimir Putin voitti Venäjän presidentinvaalit ylivoimaisesti

Teksti: Petri Kiuttu
Kuva: Lehtikuva
Uutinen julkaistu: 19.03.2018

Venäjän presidentti Vladimir Putin voitti presidentinvaalit ylivoimaisesti. Putin sai kolme neljäsosaa kaikista äänistä. Putin jatkaa Venäjän johdossa seuraavat kuusi vuotta.

Venäjällä järjestettiin presidentinvaalit sunnuntaina 18. maaliskuuta. Presidentti Vladimir Putin valittiin presidentiksi nyt jo neljättä kertaa. Putin sai yli 76 prosenttia kaikista äänistä. Noin 55 miljoonaa venäläistä antoi äänensä Putinille. Äänestysprosentti oli noin 67.

Kommunistien ehdokas Pavel Grudinin sai äänistä hieman alle 12 prosenttia. Liberaalidemokraattien Vladimir Zhirinovski sai vajaat kuusi prosenttia ja Ksenija Sobtshak sai alle kaksi prosenttia äänistä.

Putin kiitti äänestäjiä Moskovan Punaisella torilla myöhään sunnuntaina. Putinin mukaan äänestystulos on merkki siitä, että Venäjän kansa on huomioinut hänen viime vuosien saavutuksensa. Putin sanoi, että tulos kertoo hänelle luottamuksesta ja toivosta. Putin päätti puheensa yhteishuutoon: Venäjä! Venäjä!

Kuuntele juttu

Yksi kommentti artikkeliin ”Vladimir Putin voitti Venäjän presidentinvaalit ylivoimaisesti”

Kommentoi

Voit kirjoittaa mielipiteesi uutisesta kommenttilaatikkoon.

Sinun pitää kirjoittaa myös nimesi tai keksiä nimimerkki.

Nimi tai nimimerkki:

Kommentti:

Tietoturvaseloste