Ruotsin kuningas Kaarle Kustaa juhli viikonloppuna

Teksti: Petri Kiuttu, lähde Yle
Kuva: AFP / Lehtikuva / Janerik Henriksson
Uutinen julkaistu: 18.09.2023

Kuningas Kaarle XVI Kustaa on ollut Ruotsin kuningas 50 vuotta. Ruotsissa juhlittiin kuninkaan pitkää valtakautta viime viikonloppuna.

Kuvassa ovat Ruotsin prinsessa Estelle, prinssi Oscar, kruununprinsessa Victoria ja prinssi Daniel. Ruotsin kruununperilliset saapuivat Drottningholmin teatteriin Tukholmassa 14. syyskuuta. Kuva: AFP / Lehtikuva / Fredrik Sandberg

Kaarle Kustaasta tuli Ruotsin kuningas 15. syyskuuta 1973. Kaarle Kustaa oli silloin 27-vuotias. Kaarle Kustaa on hallinnut Ruotsia 50 vuotta.

Kuningasta juhlittiin Ruotsissa viime viikonloppuna. Juhlat järjestettiin Tukholman kuninkaanlinnassa. Juhliin osallistuivat myös Suomen presidentti Sauli Niinistö ja puoliso, tohtori Jenni Haukio.

Suomella on erityinen suhde Ruotsiin. Ruotsi on Suomen läntinen naapurimaa. Suomi oli osa Ruotsin kuningaskuntaa 600 vuoden ajan. Ruotsin vallan aika päättyi Suomessa vuonna 1809.

Kuningas Kaarle Kustaalla ja kuningatar Silvialla on lämpimät suhteet Suomeen. Nuori Kuningas Kaarle Kustaa piti Urho Kekkosta isähahmona. Urho Kekkonen oli Suomen presidentti 1956–1982. Kruununprinsessa Victoria ja prinssi Daniel vierailevat Suomessa tällä viikolla.

Kuningas Kaarle Kustaan juhlien kunniavieraita Tukholman kuninkaanlinna parvekkeelle 15. syyskuuta. Kuvassa vasemmalla ovat Suomen presidentti Sauli Niinisto ja hänen puoliso Jenni Haukio. Keskellä kuvassa ovat Ruotsin prinsessa Madeleine, prinsessa Sofia, kuningatar Silvia ja prinssi Oscar. Ruotsin prinsessa Estelle ja kruununprinsessa Victoria ovat kuvassa oikealla. Kuva: AFP / Lehtikuva/ Jonathan Nackstrand

 

 

 

Kommentoi

Voit kirjoittaa mielipiteesi uutisesta kommenttilaatikkoon.

Sinun pitää kirjoittaa myös nimesi tai keksiä nimimerkki.

Nimi tai nimimerkki:

Kommentti:

Tietoturvaseloste (PDF)