Saara Aalto menestyy hienosti Britanniassa

Teksti: Petri Kiuttu
Kuva: Lehtikuva
Uutinen julkaistu: 01.11.2016

Suomalainen laulaja Saara Aalto on selvinnyt kahdeksan parhaan joukkoon englantilaisessa laulukilpailussa X Factorissa. Aalto on ensimmäinen suomalainen, joka menestyy näin hyvin Englannissa.

Saara Aallon menestys jatkuu. Laulajatar selviytyi sunnuntai-iltana jälleen jatkoon Britannian X Factor -laulukilpailussa. Aalto selvisi kahdeksan parhaan joukkoon yleisöäänillä. Kolme parasta esiintyjää pääsee laulukilpailun finaaliin.

Saara Aalto esitti viime viikonloppuna Lady Gagan Bad Romance -kappaleen. Ensi viikonloppuna kilpailun teemana ovat tyttöbändit ja poikabändit.

Saara Aalto on noussut suosikiksi myös sosiaalisessa mediassa. Aallon video It’s Oh So Quiet on katsottu yli 1,6 miljoonaa kertaa Youtubessa. X Factorin muiden kilpailijoiden videot eivät ole saaneet yhtä korkeita katsojalukuja.

X Factorin seuraavat lähetykset nähdään Subilla torstaina 3.11. ja sunnuntaina 6.11. kello 19.

Kommentoi

Voit kirjoittaa mielipiteesi uutisesta kommenttilaatikkoon.

Sinun pitää kirjoittaa myös nimesi tai keksiä nimimerkki.

Nimi tai nimimerkki:

Kommentti:

Tietoturvaseloste (PDF)