Rekkakuskin työssä on vapautta

Teksti: Matti Välimäki
Kuva: Essi Kaakkuriniemi
Uutinen julkaistu: 22.03.2024

Essi Kaakkuriniemi ajaa rekkaa Pohjois-Suomessa ja Norjassa. Hän nauttii kuljettajan työn vapaudesta ja upeista maisemista.

Essi Kaakkuriniemi ajaa mielellään rekalla Norjassa. Norjassa on upeat maisemat.

26-vuotias Essi Kaakkuriniemi haaveili rekkakuskin työstä jo pienenä.

– Ihailin isääni, joka ajoi rekkaa. Tykkäsin olla autossa mukana ja kuljimme yhdessä pitkiäkin matkoja, hän muistelee. Myöhemmin Essille tuli myös muita suunnitelmia. Hän työskenteli esimerkiksi tarjoilijana ja baarimikkona. Sitten hän päätti palata alkuperäiseen suunnitelmaansa ja ajoi kuorma-autokortin.

– Olen tykännyt työstä tosi paljon. Pidän siitä, että rekkakuski saa olla itsensä pomo. Kukaan ei ole vieressä vahtimassa ja neuvomassa, Kaakkuriniemi toteaa.

Hienoihin maisemiin ei kyllästy

Essi on ollut nyt seitsemän vuotta kuljettajana Kaakkuriniemen perheyrityksessä.

Kuljetusyritys sijaitsee Kuivaniemellä, Pohjois-Pohjanmaalla, lähellä Lappia. Essi ajaa paljon Lapissa ja ympäri Pohjois-Norjaa.

– Maisemat ovat upeat. Esimerkiksi Norjassa on niin jylhiä vuoria, että niiden rinnalla tuntee itsensä tosi pieneksi. Vaikka ajan nykyään Norjassa jatkuvasti, näkymät ihastuttavat yhä.

Tarkkana mutkikkailla teillä

Norjassa on paljon kapeita ja mutkikkaita vuoristoteitä, joilla rekan ajaminen ei ole mitenkään helppoa.

– Joskus tiet ovat niin kapeita, että niillä mahtuu kulkemaan vain yhteen suuntaan. Jos joku tulee vastaan, niin sitten vain peruutetaan.

Talvella tiet ovat usein myös lumisia, jäisiä ja liukkaita.

– Talvella Norjan vuoristoteillä voi käyttää myös rautaisia kettinkejä, jotka laitetaan auton renkaisiin ja tarvittaessa myös peräkärryyn. Niiden avulla pääsee eteenpäin huonollakin kelillä, Kaakkuriniemi kertoo.

Naisia on jo paljon rekkakuskeina

Essi huomauttaa, että rekkakuskin työ sopii naisille ja miehille yhtä hyvin.

– Naiset ovat ihan yhtä hyviä ajajia kuin miehetkin. Joissakin asioissa saatamme olla myös miehiä parempia. Luulen, että naiset ottavat liikenteessä vähemmän riskejä kuin miehet. Suomessa ja Ruotsissa on jo aika paljon naisia rekkakuskeina. Pohjois-Norjassa heitä on vähemmän.

– Kun ajoin äskettäin norjalaiseen pikkukylään ja purin siellä lastia, minusta haluttiin ottaa valokuva. Naiset rekkakuskeina ovat siellä vielä sen verran harvinaisia.

Ohjaamon takana on pieni koti

Kun Essi lähtee ajoon, hän on tavallisesti matkalla neljä tai viisi päivää.

– Nukun autossa, jonka pysäköin huoltoasemalle tai rekkaparkkiin, hän kertoo. Rekka-auton ohjaamon takana on ikään kuin pieni koti. Siellä on esimerkiksi sänky, jääkaappi ja mikroaaltouuni.

– Ennen nukkumaan menoa, voin vähän retkeillä lähimaastossa tai sitten katson iPadilta ohjelmia.

Tulevaisuus avoinna

Tulevaisuudessa Essi haluaa elää muutakin kuin reissuelämää.

– Oma perhe ja lapset on jossain vaiheessa tulevaisuuden haaveena. Jos perustan perheen, ajamiseen tulee jonkin aikaa taukoa. Mutta sitten voin taas ajaa, jos se minua silloinkin kiinnostaa.

Essi kertoo, että ei ole suunnitellut tulevaisuuttaan valmiiksi.

– Voi olla, että tulevaisuudessa teen vielä jotain ihan muuta. Elämä on täynnä mahdollisuuksia.

Essi Kaakkuriniemi on ajanut rekkaa seitsemän vuotta.

Kommentoi

Voit kirjoittaa mielipiteesi uutisesta kommenttilaatikkoon.

Sinun pitää kirjoittaa myös nimesi tai keksiä nimimerkki.

Nimi tai nimimerkki:

Kommentti:

Tietoturvaseloste (PDF)