Suomessa tehdään paljon vapaaehtoistyötä Arki 10.03.2014 Kuuntele uutinen Suomalaiset kuuluvat maailman ahkerimpien vapaaehtoisen toiminnan ja vertaistuen tekijöihin. Raha-automaattiyhdistys eli RAY avustaa järjestöjä, joissa toimii yli puoli miljoonaa vapaaehtoista. Vapaaehtoistyön tarkoitus on toimia ihmisten tai yhteisöjen hyväksi ilman palkkaa.
Hyvinvointivaltio ei katoa Arki 25.02.2014 Kuuntele uutinen Sixten Korkman on Aalto-yliopiston professori. Korkmanin mielestä tarvitaan muutoksia, jotta Suomen velkaantuminen pysähtyy.
Työmarkkinat muuttuvat Arki 11.02.2014 Kuuntele uutinen Tutkija Petri Rouvinen sanoo, että työelämä tulee muuttumaan. Tietokoneet ja robotit voivat tehdä yhä enemmän. Osa ammateista katoaa.
Työttömän kannattaa olla aktiivinen Arki 11.02.2014 Kuuntele uutinen Anna-Maria Kantola on Helsingin työttömien yhdistyksen, HeTy:n, toiminnanjohtaja. Hän on myös itse ollut työtön ja tietää, millaista on elää vähällä rahalla.
Vähemmistöjen puolella Arki 28.01.2014 Kuuntele uutinen Poliitikko Päivi Storgård puolustaa kielivähemmistöjä. Hän on myös kirjoittanut kirjan mielenterveyden ongelmista.
Apu ei ole keneltäkään pois Arki 14.01.2014 Kuuntele uutinen Sari Essayahin mukaan meidän kuuluu auttaa hädässä olevaa. Siihen kehistysapu on hyvä työkalu. Essayahin vakaumuksen perustaan kuuluvat ihmisarvo, usko ja perhe.
Maailman kalleimmat talviolympialaiset Arki 14.01.2014 Kuuntele uutinen Venäjä järjestää ensimmäiset talviolympiakisansa Sotšissa. Sotši sijaitsee Mustanmeren rannalla. Se on yksi Venäjän suosituimmista rantalomakohteista.
Ortodoksien lempeä esipaimen Arki 16.12.2013 Kuuntele uutinen Ambrosius on Helsingin metropoliitta. Hän on esipaimen, joka kaitsee laumaansa eli seurakuntaa. Selkosanomat keskusteli Ambrosiuksen kanssa joulusta ja elämästä.