Työmarkkinat muuttuvat

Teksti: Maria Österlund
Kuva: Kaisa Kaatra
Uutinen julkaistu: 11.02.2014

Tutkija Petri Rouvinen sanoo, että työelämä tulee muuttumaan. Tietokoneet ja robotit voivat tehdä yhä enemmän. Osa ammateista katoaa.

Petri Rouvinen on tutkimusjohtaja Elinkeinoelämän tutkimuslaitoksessa ETLA:ssa. Hän on ollut mukana kirjoittamassa raporttia siitä, miten työmarkkinat muuttuvat tulevaisuudessa. Raportin mukaan monet ammatit katoavat.

Mitkä ammatit ovat vaarassa tulevaisuudessa?

– Yksinkertaiset työt todennäköisesti katoavat, kun robotit osaavat tehdä yhä enemmän asioita. Esimerkiksi seuraavat ammatit ovat katoamassa: myyjä, sihteeri, toimistotyöntekijä, tehdastyöläinen ja malli.

Malli? Selitätkö miksi mallin työ on uhattuna?

– Vain harvat mallit esiintyvät esimerkiksi muotinäytöksissä. Suurin osa on malleina postimyyntiluetteloissa. Malleja ei enää tarvita, koska luetteloiden kuvat voidaan tehdä tietokoneella ilman oikeaa mallia.

Miksi tällainen muutos tapahtuu? Miksi koneet korvaavat ihmisen?

– Syy on taloudellinen. Ihmiset haluavat palkkaa työstä. On halvempaa, kun robotti tai tietokone tekee työn.

Katoaako kaikki työ tulevaisuudessa?

– Ei, tuskin niin tapahtuu. Osa ammateista säilyy, mutta myös nämä ammatit tulevat muuttumaan. Jo nyt työn sisältö muuttuu koko ajan. Lyhyessä ajassa olemme saaneet tietokoneet, kännykät ja älypuhelimet. Ne ovat muuttaneet paljon työskentelytapojamme.

Vaikuttaako teknologian kehitys työttömyyteen? Kasvaako se?

– Kyllä, on olemassa riski, että työttömyys kasvaa. Toisaalta syntyy myös uusia ammatteja ja uusia työpaikkoja.

– On vaikea ennustaa, kuinka nopeaa muutos on. Kaikki ei riipu siitä, miten teknologia kehittyy. Jo nyt on esimerkiksi tehty autoja, jotka kulkevat ilman kuljettajaa. Suomessa on kuitenkin kiellettyä käyttää sellaista autoa. Lait, säännöt ja asenteet vaikuttavat myös siihen, minkälaisia muutoksia tulee tapahtumaan. Kuntosaliohjaajan tilalle voisi esimerkiksi vaihtaa videon, mutta ihmiset valitsevat ehkä kuitenkin mieluummin elävän ihmisen, joka vetää harjoituksia.

Onko tällainen kehitys hyvä vai huono asia?

– Tietokoneet ja robotit voivat tehdä enemmän työtä lyhyemmässä ajassa. Se ehkä lisää hyvinvointia. Ei kuitenkaan ole varmaa, että hyvinvointi jakautuu tasan ihmisten ja maiden välillä. Suomessa on kehittynyt teknologia ja täällä tehdään monia uusia keksintöjä. Meillä on hyvät mahdollisuudet selviytyä tulevaisuudessa.

Kommentoi

Voit kirjoittaa mielipiteesi uutisesta kommenttilaatikkoon.

Sinun pitää kirjoittaa myös nimesi tai keksiä nimimerkki.

Nimi tai nimimerkki:

Kommentti:

Tietoturvaseloste (PDF)