Monet voivat pahoin, koska ovat yksin

Teksti: Petri Kiuttu
Kuva: Kaisa Kaatra
Uutinen julkaistu: 29.10.2021

Terapeutti ja kirjailija Tommy Hellsten on kirjoittanut useita suosittuja kirjoja. Hellstenin kirjat Virtahepo olohuoneessa, Saat sen mistä luovut ja Virtahepo makuuhuoneessa käsittelevät vuorovaikutusta ja ihmissuhteita.

Meistä jokainen voi oppia näistä teemoista. Tärkeintä on uskaltaa kohdata itsensä.

Kiusaaja haluaa alistaa toisen ihmisen

Suomessa puhutaan paljon kiusaamisesta. Kiusaaminen on suuri ongelma kouluissa ja työpaikoilla.

Viime vuoden joulukuussa 16-vuotias nuori surmattiin Helsingin Koskelassa. Kolme samanikäistä nuorta sai teosta murhatuomion. Tapaus herätti valtavasti huomiota. Murhattu nuori oli koulukiusattu.

Murha on äärimmäinen teko, johon kiusaaminen voi johtaa. Kiusaaminen on siis erittäin vaarallinen ilmiö ja siihen pitää aina puuttua.

Kiusaajan itsetunto on vaurioitunut

Terapeutti Tommy Hellsten uskoo, että nuorten väkivaltainen teko Helsingin Koskelassa johtuu syvästä vauriosta kiusaajan omassa itsetunnossa.

– Kun ihmisellä on noin paha olo, hän lähtee korjaamaan sitä alistamalla toista ihmistä. Tekijä alkaa kuvitella, että hän onkin huikea tyyppi, kun hän alistaa ja halveksii toista ihmistä, Hellsten pohtii.

Kiusaaminen koulussa tai työpaikalla johtuu esimerkiksi siitä, että tekijä haluaa olla oikeassa ja vallassa.

– Kiusaaja tarvitsee ihmisiä, jotka ovat hänen mielestään väärässä ja joita voi halveksia, Hellsten sanoo.

Paha olo tulee esiin

Kulttuurimme on pinnallista. Se tarkoittaa, että ihmisillä ei usein ole asioita, jotka ovat heille tärkeitä eikä ihmisiä, joihin he voisivat tukeutua. Yhteisöllisyys on melkein kadonnut.

Meillä ei ole esimerkiksi yhteisöjä, joihin ihminen voi tukeutua vaikeina aikoina. Tällaisia yhteisöjä olivat aiemmin perhe ja asuinyhteisö. Nyt on paljon yksin asuvia sinkkuja ja eronneita.

Myös läheisyyden ja rakkauden puute aiheuttaa kiusaamista. Monilla ihmisillä ei ole sukulaisia tai läheisiä.

Kiusaamiseen on vaikea puuttua

– Kiusaaja kokee, että on itse uhri. Jos kiusaaja haluaa muuttua, hänen pitää uskaltaa myöntää virheensä ja kohdata ne. Muuten ei pääse eteenpäin. Toisen ihmisen kunnioittamisen voi kuitenkin oppia. Kiusaajan täytyy löytää taito eläytyä toisen ihmisen asemaan. Ilman sitä kiusaaminen ei lopu, Hellsten sanoo.

Tommy Hellsten sanoo, että kiusaamista on todellisuudessa vielä paljon enemmän kuin näemme. Usein kiusaajat onnistuvat kiusaamaan niin, että muut eivät huomaa sitä.

– Kiusaaminen voi olla hyvin hienovaraista. Siksi siihen puuttuminen on niin vaikeaa. Kiusaamisen pahin mahdollinen muoto on sota.

–Sodassa valtio hyökkää toiseen valtioon ja haluaa tuhota sen. Ilmiö on sama, mutta mittasuhteet ovat hirvittävät, Hellsten vertaa.

Myös Hellsteniä itseään on kiusattu. Työssä terapeuttina hänellä on monia asiakkaita, joita on kiusattu työelämässä.

– Kiusatut ihmiset käyvät töissä, vaikka he meinaavat romahtaa eli heillä ei ole enää voimia selviytyä jokapäiväisestä elämästä. Näissä tilanteissa kiusaajat ovat esimerkiksi arvostelleet kaikkea, mitä kiusattu on tehnyt, Hellsten kertoo.

Hellsten muistuttaa, että yhteiskunta ei ole raaempi kuin ennen. Ihmisen henkeä tai ihmisarvoa ei esimerkiksi keskiajalla kunnioitettu samalla tavalla kuin nykyisissä yhteiskunnissa.

Jos sinua kiusataan tai huomaat toistuvasti kiusaamista ota yhteyttä Rikosuhripäivystykseen. Löydät Rikosuhripäivystyksen yhteystiedot tämän inkin takaa www.riku.fi

Tommy Hellsten kiertää luennoimassa ihmisille. Luentojen aiheisiin kuuluvat ihmisenä kasvaminen ja kehittyminen. Hellstenin tavoite on, että ihminen voi hyvin.

Elämän ihmettelijä

Terapeutti Tommy Hellsten on myös kirjailija, teologi, luennoitsija ja kouluttaja.

70-vuotias Hellsten on kirjoittanut monia suosittuja kirjoja, jotka opastavat ihmisiä elämässä ja ihmissuhteissa. Selkosanomat tapasi Tommy Hellstenin hänen työhuoneellaan Porvoossa.

Tommy Hellstenin uusin kirja on Virtahepo makuuhuoneessa. Teos on itsenäinen jatko-osa suositulle Virtahepo olohuoneessa -kirjalle. Uusin kirja käsittelee rakkautta ja suhdetta toiseen ihmiseen.

– Virtahepo-sana on vertauskuva häpeälle, joka elää ihmisen sisässä ja pilaa ihmisen elämän, Hellsten selvittää.

Häpeä aiheuttaa puhumattomuutta

Ihmissuhteissa aiheuttaa vaikeuksia usein puhumattomuus. Kun Virtahepo olohuoneessa julkaistiin vuonna 1991, suomalaiset puhuivat vielä vähemmän kuin nykyisin.

– Kirjalle oli silloin valtava tarve. Kukaan ei puhunut noista asioista julkisuudessa. Minusta tuli silloin julkisuuden henkilö. En ollut siihen varautunut, se tuli täysin yllätyksenä, Hellsten muistelee.

Tommy Hellstenin mukaan ihmisten häpeä johtaa moniin vaikeuksiin. Myös siihen, että ihmiset eivät puhu, keskustele, juttele.

– Ihminen pelkää sitä, että hän paljastuu, on epäonnistunut ja huono. Elämme häpeän kulttuurissa. Se tarkoittaa, että inhimillisyys ja heikkous ovat sama asia kuin huonous ja epäonnistuminen. Tämä on täysin väärä kuva. Heikkous on osa ihmisyyttä.

Kommentoi

Voit kirjoittaa mielipiteesi uutisesta kommenttilaatikkoon.

Sinun pitää kirjoittaa myös nimesi tai keksiä nimimerkki.

Nimi tai nimimerkki:

Kommentti:

Tietoturvaseloste (PDF)