70 000 ihmistä nukkui yön ulkona Arki 22.10.2026 Kuuntele uutinen 70 000 ihmistä nukkui yön ulkona Suomen luonnon päivää vietetään elokuun lopussa. Päivän kunniaksi ihmiset nukkuvat yhden yön ulkona. He voivat nukkua metsässä, pihalla tai parvekkeella. Jos ulkona pelottaa olla yksin yöllä, voi nukkua yhdessä toisten kanssa. Tänä vuonna Suomen luonnon päivänä 70 000 ihmistä nukkui yön ulkona.
Omenoita on paljon tänä vuonna Arki 20.08.2026 Kuuntele uutinen Omenoita on paljon Omenat kypsyvät elokuussa. Tänä vuonna omenoita kypsyy paljon. Omena ovat hyvä välipala. Omenoista voi tehdä myös piirakan tai mehua. Omena pilaantuu herkästi, kun se on pudonnut maahan. Pilaantuneet omenat ovat biojätettä, ja ne voi laittaa myös kompostoriin.
Pian voi poimia puolukoita Arki 12.08.2026 Kuuntele uutinen Pian voi poimia puolukoita Puolukoita kasvaa valoisissa mäntymetsissä sekä kosteilla soilla. Puolukka on terveellinen marja, siinä on paljon K- ja E-vitamiinia. Puolukka suojaa myös virtsatietulehduksilta. Puolukoista tulee hyvä kiisseli, piirakka, mehu ja hillo. Kun puolukat survoo, ne säilyvät sellaisenaan jääkaapissa. Puolukat voi myös pakastaa.
Kotilot puutarhassa Arki 26.06.2026 Kuuntele uutinen Kotilot puutarhassa Suomessa elää useita kotilolajeja. Kotiloita on siellä, missä on sopivan kosteaa. Kotiloita on myös pihoilla ja kasvimaalla. Useimmat kotilot ovat harmittomia, sillä ne eivät syö kasveja vaan lahoavaa kasvijätettä. Sen sijaan lehtokotilosta on haittaa puutarhassa, koska se syö kasveja. Lehtokotilo syö esimerkiksi salaattia, mansikkaa ja kurpitsaa. Voit yrittää … Lue lisää artikkelista
Raparperista tulee hyvä piirakka Arki 09.06.2026 Kuuntele uutinen Raparperista tulee hyvä piirakka Keväällä ja alkukesästä monilla pihoilla kasvaa raparperia. Raparperin varsista tulee hyvä kakku ja piirakka. Raparperipiirakka maistuu hyvältä vaniljajäätelön tai vaniljakastikkeen kanssa. Raparperista voi tehdä myös mehua ja hilloa.
Saniaisia on ollut jo kauan sitten Arki 02.06.2026 Kuuntele uutinen Saniaisia on ollut jo kauan sitten Saniaiset ovat hyvin vanhoja kasveja. Saniaiset kasvoivat metsissä jo kauan sitten. Saniaisia oli ehkä jo silloin, kun dinosaurukset elivät. Saniaiset kasvavat eri puolilla Suomea ja ympäri maailmaa. Saniaiset kasvavat yleensä varjoisissa ja kosteissa paikoissa. Jotkut saniaislajit kasvavat kivikoissa ja kallionkoloissa. Saniaisia voi kasvattaa myös … Lue lisää artikkelista
Kansanopistossa oppii tärkeitä taitoja Arki 28.05.2026 Kuuntele uutinen Kansanopistossa oppii tärkeitä taitoja Kansanopistot tarjoavat monenlaista koulutusta ja tukea erityisryhmille. Opiskelija voi saada tukea oppimiseen ja harjoitella arjen taitoja ohjaajan kanssa. Koulutuksen tavoitteena on parantaa opiskelijan itsenäisyyttä ja osaamista. Opiskelija voi harjoitella esimerkiksi kotitöitä tai työelämän taitoja. Opiskelija voi myös pohtia ammatinvalintaa ja tutustua eri koulutuksiin ja ammatteihin. Koulussa … Lue lisää artikkelista
Piirtäminen rauhoittaa Arki 07.05.2026 Kuuntele uutinen Piirtäminen rauhoittaa Jos olosi on levoton ja ajatukset harhailevat, kokeile piirtämistä. Piirtäminen auttaa rauhoittumaan ja keskittymään. Kun piirrät esimerkiksi oppitunnilla tai kokouksessa, keskityt paremmin kuunteluun. Kun keskityt kuunteluun, opit ja muistat asiat paremmin. Jos olosi on levoton, ota siis kynä ja paperia ja ala piirtää. Voit antaa kynän liikkua vapaasti … Lue lisää artikkelista