Käytä kasvomaskia ruuhkissa ja ahtaissa sisätiloissa

Teksti: Ella Airaksinen ja Kaisa Kaatra
Kuva: Lehtikuva
Uutinen julkaistu: 23.09.2020

Suomen viranomaiset suosittelevat kasvomaskien käyttöä tietyissä tilanteissa.

Koronavirus leviää pisaratartuntana, eli kun sairastunut ihminen esimerkiksi yskii, aivastaa tai puhuu. Jos mahdollisimman moni käyttää kasvomaskia, pienet pisarat eivät leviä helposti. Kasvomaskia on tärkeä käyttää, koska koronavirus voi olla myös oireettomalla ihmisellä.

Suositus kasvomaskien käytöstä on voimassa Suomessa niillä alueilla, joissa on ollut koronatartuntoja kahden viime viikon aikana.

Kankaiset maskit ja kertakäyttöiset maskit

Jos käytät kasvomaskia, voit vähentää riskiä tartuttaa tautia muille. Kankainen kasvomaski on kankainen suoja, jonka voit pestä tai keittää. Kertakäyttöinen kasvomaski on suoja, joka pitää heittää roskiin jokaisen käytön jälkeen. Kertakäyttöistä kasvomaskia ei voi pestä.

Kasvomaski on eri asia kuin hengityksen suojain, jota lääkärit käyttävät. Hengityssuojain suojaa myös sen käyttäjää tartunnalta esimerkiksi sairaaloissa.

Käytä kasvomaskia, kun et voi pitää turvaväliä

Käytä kasvomaskia, kun matkustat esimerkiksi bussilla tai junalla. Käytä maskia myös sisätiloissa, joissa on paljon ihmisiä.

Älä käytä kasvomaskia, jos sinun on erittäin vaikea hengittää tai käyttää maskia esimerkiksi sairauden takia. Alle 12-vuotiaiden ei tarvitse käyttää maskia.

Mistä kasvomaskeja saa?

Voit ostaa kertakäyttöisiä maskeja esimerkiksi ruokakaupoista ja apteekeista. Kangasmaskeja myyvät esimerkiksi vaatekaupat.

Kaupungit ja kunnat jakavat maskeja ilmaiseksi ihmisille, joilla ei ole varaa maskeihin.

Ohjeita maskin käyttöön

Pese kädet hyvin, ennen kuin laitat maskin kasvoille. Koske vain maskin nauhoihin, kun laitat sen kasvoille tai otat sen pois. Tarkista, että maski on kasvoillasi tiiviisti. Maskin täytyy peittää nenä, suu ja leuka.

Kun maski on kasvoillasi, älä koske maskiin tai siirrä sitä leuallesi. Vaihda uusi maski, jos maskista tulee kostea tai likainen. Vaihda uusi maski myös silloin, jos kosket maskiin likaisilla käsillä.

Heitä kertakäyttöinen maski roskiin heti, kun otat sen pois. Jos sinulla on kangasmaski, laita se muovipussiin. Pese kangasmaski 60 asteessa käytön jälkeen.

Pese tai desinfioi kädet heti, kun olet ottanut maskin pois.

Lue sanaselityksiä koronaviruksesta

Lähde: THL

Juttua on muokattu 24.8.2020: Sairaanhoitopiireissä-sana on korvattu sanoilla Suomessa niillä alueilla. Lauseeseen Kaupungit ja kunnat jakavat maskeja ilmaiseksi ihmisille, joilla ei ole varaa maskeihin on lisätty kunnat-sana. Tekstiin on lisätty lause Koske vain maskin nauhoihin, kun laitat sen kasvoille tai otat sen pois.

2 kommenttia artikkeliin ”Käytä kasvomaskia ruuhkissa ja ahtaissa sisätiloissa”

  1. Kyllä minusta ohjeet ovat selkeät. Mutta en osaa sanoa onko ohje kaikille selkeä.

    1.olen käyttänyt kokouksissa elo-syyskuussa.

    Kotipaikkakunnalkani olen myös käyttänyt jo työ toiminnassa ha fysioterapiassa.

    Kotimaakuntani on ki7htymisvaiheessa

    Vastaa
  2. Huomasin vanhentuneen tiedon maskin käyttämisestä. Nykyään suositellaan yli 12-vuotiaille maskin käyttöä. Tekstissä oli vanhentunut tieto, että vain yli 15-vuotiaille suositellaan maskin käyttöä.

    Vastaa

Kommentoi

Voit kirjoittaa mielipiteesi uutisesta kommenttilaatikkoon.

Sinun pitää kirjoittaa myös nimesi tai keksiä nimimerkki.

Nimi tai nimimerkki:

Kommentti:

Tietoturvaseloste (PDF)