Sanastoa koronaviruksesta: Viruksen tartunnan ehkäiseminen

Teksti: Ella Airaksinen ja Kaisa Kaatra
Kuva: Lehtikuva
Uutinen julkaistu: 10.01.2021

Koko maailmassa leviää uusi koronavirus, joka aiheuttaa vakavan taudin joillekin ihmisille. Selkosanomat selittää yleisiä sanoja ja käsitteitä, jotka liittyvät koronavirukseen.

Käsihygienia

Käsihygienia tarkoittaa sitä, että ihminen huolehtii käsiensä puhtaudesta. Kun kädet ovat puhtaat, taudit eivät leviä yhtä helposti.

Hyvään käsihygieniaan kuuluu, että peset käsiä vedellä ja saippualla 20 sekuntia ja kuivaat kädet hyvin. Jos et voi pestä käsiä, käytä käsidesiä. Älä kosketa silmiä, nenää tai suuta likaisilla käsillä.

Kasvomaski

Kasvomaski on kankainen tai paperinen suoja kasvojen edessä. Jos käytät kasvomaskia, voit vähentää riskiä tartuttaa tautia muille. Kasvomaskin käyttäminen saattaa olla pakollista joissakin paikoissa, esimerkiksi junissa. Seuraa viranomaisten ohjeita maskin käytöstä.

Kasvomaskia täytyy käyttää oikein. Muuten maski voi lisätä riskiä saada koronavirus, ja sen käytöstä ei ole mitään hyötyä. Koske maskiin vain puhtailla käsillä. Pese kasvomaski vähintään 60 asteessa tai keitä se aina, kun olet käyttänyt sitä. Jos sinulla on kertakäyttöinen maski, heitä se roskiin käytön jälkeen.

Hengityssuojain tai hengityksen suojain

Hengityssuojain suojaa tehokkaasti viruksilta. Hengityssuojaimet on yleensä tarkoitettu ammattilaisille, esimerkiksi lääkäreille. Hengityssuojaimessa täytyy olla merkintä CE, muuten se ei toimi. Hengityssuojaimissa on uloshengitysventtiili, josta ilma kulkee.

Turvaväli

Jokaisen täytyy pysyä tarpeeksi kaukana muista ihmisistä, jotta koronavirus ei leviä. Tätä turvallista välimatkaa sanotaan turvaväliksi. Sopiva turvaväli on noin kaksi metriä.

Älä mene liian lähelle muita ihmisiä, pidä hyvä turvaväli.

Karanteeni

Tarttuvat taudit ovat joskus oireettomia. Karanteeni tarkoittaa, että oireeton ihminen eristetään muista ihmisistä. Oireeton ihminen joutuu karanteeniin, jos epäillään, että hän on altistunut tarttuvalle taudille. Ihminen on voinut altistua tarttuvalle taudille, jos hän on ollut sairastuneen ihmisen seurassa. Karanteenin tavoite on, että oireettomat ihmiset eivät levitä tautia vahingossa.

Ota aina yhteys lääkäriin, jos epäilet tartuntaa. Jos joudut karanteeniin, sinun täytyy pysyä kotona. Et saa tavata muita ihmisiä kuin perheenjäseniä. Jonkun muun täytyy auttaa ruokaostoksissa ja käydä puolestasi apteekissa. Voit myös tilata ruoat verkkokaupasta suoraan kotiin. Voit käydä ulkona, mutta et saa mennä lähelle muita ihmisiä.

Eristys

Ihminen joutuu eristykseen, jos hänellä on koronavirus ja koronavirustauti. Sairastunut ihminen on eristyksessä kotona tai sairaalassa. Hän ei saa tavata muita ihmisiä tai lähteä mihinkään. Eristyksen tavoite on, että virus ei leviä muihin ihmisiin.

Terveyden ja hyvinvoinnin laitos THL

Terveyden ja hyvinvoinnin laitos eli THL on itsenäinen tutkimuslaitos. Se tutkii ja seuraa suomalaisten hyvinvointia ja terveyttä. THL myös kehittää tapoja, joilla terveyttä voidaan edistää. THL:n asiantuntijat neuvovat

  • valtion, kuntien ja maakuntien päättäjiä
  • sosiaali- ja terveysalan työntekijöitä
  • järjestöjä
  • tutkijoita
  • kansalaisia.

THL toimii sosiaali- ja terveysministeriön alaisuudessa.

Maailman terveysjärjestö WHO

World Health Organization eli WHO edistää maailman ihmisten terveyttä. Suomeksi järjestön nimi on Maailman terveysjärjestö. Järjestön tärkein tehtävä on torjua tauteja, etenkin tärkeimpiä tartuntatauteja. WHO myös kehittää rokotteita.

WHO kuuluu Yhdistyneiden kansakuntien eli YK:n alaisuuteen, ja se on perustettu vuonna 1948.

Lue myös muut sanaselitykset koronaviruksesta:

Juttua on muokattu 7.7.2021: Poistettu seuraavat lauseet: Tätä ei ole kuitenkaan tutkittu. Kasvomaskin käyttö ei ole pakollista.Lisätty seuraavat lauseet Kasvomaskin käyttäminen saattaa olla pakollista joissakin paikoissa, esimerkiksi junissa. Seuraa viranomaisten ohjeita maskin käytöstä.

2 kommenttia artikkeliin ”Sanastoa koronaviruksesta: Viruksen tartunnan ehkäiseminen”

  1. Mielestani Uutiset ovat tàynnà tietoa siità,kuinka opastaa itsesi Coronavirusesta,kuinka pestà kàsdet, peittàà kasvot ja karanteeni sekà sosiaalinen etàosyys,tiedot ovat erittàin hyödyllisia.

    Vastaa

Kommentoi

Voit kirjoittaa mielipiteesi uutisesta kommenttilaatikkoon.

Sinun pitää kirjoittaa myös nimesi tai keksiä nimimerkki.

Nimi tai nimimerkki:

Kommentti:

Tietoturvaseloste (PDF)