Voimistelun suurtapahtuma Helsingissä heinäkuussa

Teksti: Maria Österlund
Kuva: Lehtikuva
Uutinen julkaistu: 24.06.2015

Kansainvälinen voimistelun suurtapahtuma Gymnaestrada järjestetään Helsingissä heinäkuussa. Festivaali järjestetään Suomessa ensimmäistä kertaa.

Heinäkuussa Helsingistä tulee maailman voimistelun pääkaupunki. Kansainvälinen Gymnaestrada-voimistelufestivaali järjestetään silloin Suomessa.

Gymnaestrada järjestetään neäjän vuoden välein. Tapahtuma on järjestetty vuodesta 1953 lähtien. Gymnaestrada järjestetään nyt ensimmäistä kertaa Suomessa. Tapahtuman järjestetävät Helsingin kaupunki, opetus- ja kulttuuriministeriö ja Voimisteluliitto.

– Tapahtuma näkyy ja kuuluu. Iso tapahtuma keskellä kesää on tervetullut lisä meille. Kyseessä on urheilullinen tapahtuma, jossa ei kuitenkaan mitata paremmuutta, liikuntatoimen johtaja Anssi Rauramo sanoo.

Voimistelijoita saapuu yli 50 maasta. Suomesta mukana on 4 000 voimistelijaa. Suomalaiset voimistelijat edustavat 140 eri seuraa.

Gymnaestrada on tarkoitettu kaiken tasolisille voimistelijoille. Mukana on huipputason kilpavoimistelijoita ja harrastajia, jotka voimistelevat ainoastaan silloin tällöin. Mukana on eri-ikäisiä ihmisiä, lapsia ja eläkeläisiä. Suurin osa voimistelijoista on kuitenkin naisia. Vain viidennes osallistujista on miehiä.

Voimistelufestivaali tarjoaa ohjelmaa kokonaisen viikon ajan heinäkuun puolivälissä. Esityksiä on 15 eri paikassa. Avajaiset järjestetään Olympiastadionilla. Esityksiä on myös esimerkiksi Messukeskuksessa, Jäähallissa, Töölön jalkapallostadionilla ja ydinkeskustassa.

Päätapahtumat ovat maksullisia, mutta suuri osa tapahtumista on ilmaisia.

Gymnaestrada järjestetään 12.–18. heinäkuuta.

Lisää tapahtumasta verkossa osoitteessa gymnaestrada.fi.

Yksi kommentti artikkeliin ”Voimistelun suurtapahtuma Helsingissä heinäkuussa”

Kommentoi

Voit kirjoittaa mielipiteesi uutisesta kommenttilaatikkoon.

Sinun pitää kirjoittaa myös nimesi tai keksiä nimimerkki.

Nimi tai nimimerkki:

Kommentti:

Tietoturvaseloste (PDF)