Tappara juhlii mestaruutta

Teksti: Petri Kiuttu, lähteet STT, HS, Yle
Kuva: Lehtikuva / Kalle Parkkinen
Uutinen julkaistu: 28.04.2023

Tappara on jääkiekon Suomen mestari. Tampereen Tappara voitti torstaina Lahden Pelicansin ja samalla mestaruuden.

Tappara voitti Pelicansin torstaina maalein 5–4. Se oli Tapparan neljäs voitti finaalisarjassa eli loppuottelusarjassa. Tappara varmisti voitolla jääkiekon Suomen mestaruuden. Lahden Pelicans voitti yhden ottelun sarjassa. Tamperelainen Ilves sai aiemmin pronssimitalin.

Tappara on menestynyt erittäin hyvin jo 10 vuoden ajan. Tappara on pelannut 10 viime vuoden aikana loppuotteluissa kahdeksan kertaa. Tappara on voittanut mestaruuden neljä kertaa 10 vuoden aikana. Tappara oli mestari myös viime vuonna. Lisäksi Tappara voitti talvella seurajoukkueiden Euroopan mestaruuden. Kaikkiaan Tappara on voittanut Suomen mestaruuden 19 kertaa.

Tamperelaiset juhlivat Tapparan mestaruutta rauhallisesti. Tampereen keskustan Keskustorilla oli myöhään torstai-iltana tuhat Tapparan kannattajaa. Tapparan kultajuhlat järjestetään lauantaina Hakametsän jäähallin parkkipaikalla.

Kommentoi

Voit kirjoittaa mielipiteesi uutisesta kommenttilaatikkoon.

Sinun pitää kirjoittaa myös nimesi tai keksiä nimimerkki.

Nimi tai nimimerkki:

Kommentti:

Tietoturvaseloste (PDF)