Taas kaksi luokkaantui vakavasti

Teksti: Selkosanomat
Kuva: Lehtikuva
Uutinen julkaistu: 26.02.2013

Jääkiekon väkivaltaisuus on noussut lehtien otsikoihin.

Jääkiekon SM-liigassa pelataan runkosarjan viimeisiä pelejä. Näyttää siltä, että runkosarjan voittaa Helsingin Jokerit.

Viime päivinä ei kuitenkaan ole puhuttu pelien lopputuloksista vaan jääkiekon väkivaltaisuudesta. Jokerien ja HIFK:n ottelussa viime lauantaina tapahtui nimittäin kaksi vakavaa loukkaantumista.

Ensin kovan taklauksen kohteeksi joutui Jokerien hyökkääjää Steve Moses. Moses sai niin kovan tällin olkapään seudulle, että joutuu koko loppukaudeksi sivuun.Tämän jälkeen loukkaantui HIFK:n Ville Peltonen.

Peltonen löi taklauksen jälkeen päänsä kaukalon reunukseen. Hän menetti tilanteessa tajuntansa, kaksi hammasta lohkesi ja hän sai vamman rintakehäänsä. Ei vielä tiedetä, milloin hän pystyy palaaman kaukaloon.

Mainittujen tapausten lisäksi myös muutama muu pelaaja on loukkaantunut viime viikkoina vakavasti. Monet tahot vaativat nyt, että varsinkin päähän kohdistuvat iskut on saatava vähenemään. Sääntöjä on muutettava, ja sääntöjen vastaisista otteista on annettava kovia rangaistuksia.

 

Kommentoi

Voit kirjoittaa mielipiteesi uutisesta kommenttilaatikkoon.

Sinun pitää kirjoittaa myös nimesi tai keksiä nimimerkki.

Nimi tai nimimerkki:

Kommentti:

Tietoturvaseloste (PDF)