Suomi menestyi hienosti EM-kisoissa

Teksti: Petri Kiuttu
Kuva: Lehtikuva
Uutinen julkaistu: 29.08.2018

Suomalaiset urheilijat menestyivät hienosti parayleisurheilun EM-kisoissa. Suomi sai kisoista peräti 14 mitalia. Mitaleista kahdeksan oli kultaisia.

Suomi on tällä tuloksella paras parayleisurheilumaa Pohjolassa.

Suomen joukkueen kirkkain tähti oli jälleen ratakelaaja Leo-Pekka Tähti. Tähti sai kolme kultamitalia ja yhden hopean. Tähti teki myös useita ennätyksiä. Tähti on Suomen kaikkien aikojen menestynein paraurheilija. Tähti on esimerkiksi viisinkertainen paralympiavoittaja.

Kultamitalin voittivat Tähden lisäksi keihäänheittäjä Marjaana Heikkinen, kelaajat Amanda Kotaja ja Henry Manni. Ronja Oja voitti kultaa T11-luokan sokeiden 100 metrin pikajuoksussa.

Parayleisurheilun EM-kisat järjestettiin Saksan pääkaupungissa Berliinissä.

Kommentoi

Voit kirjoittaa mielipiteesi uutisesta kommenttilaatikkoon.

Sinun pitää kirjoittaa myös nimesi tai keksiä nimimerkki.

Nimi tai nimimerkki:

Kommentti:

Tietoturvaseloste (PDF)