Schumacher lopettaa formuloissa

Teksti: Selkosanomat
Kuva: Lehtikuva
Uutinen julkaistu: 09.10.2012

Michael Schumacher on yksi kaikkien aikojen kovimpia formulakuskeja.

Formula 1 kausi jatkuu vielä muutaman osakilpailun eli gp:n ajan, mutta suurin uutinen tuli jo viime viikolla. Seitsenkertainen maailmanmestari Michael Schumacher lopettaa uransa tänä syksynä.

Schumacher voitti maailman- mestaruuden peräti viisi kertaa peräkkäin vuosina 2000–2004. Hän lopetti kilpa-autoilun jo kertaalleen vuonna 2006. Schumacher palasi formulan rattiin vuonna 2010. Paluunsa jälkeen hän ei ole menestynyt, eikä voittanut yhtään osakilpailua. Schumacher oli aikanaan Mika Häkkisen kovin kilpakumppani.

Tämän kauden sarjassa Kimi Räikkösellä on vielä pienet mahdollisuudet mestaruuteen. Räikkönen on MM-pisteissä kolmantena. Fernando Alonso johtaa MM-sarjaa. Hän on kuitenkin jo 37 pistettä Räikkösen edellä. Sebastian Vettel on toisena.

Seuraava F1-osakilpailu ajetaan sunnuntaina 14.10. Etelä-Koreassa. Kausi päättyy 25.11. Brasilian osakilpailuun.

Kommentoi

Voit kirjoittaa mielipiteesi uutisesta kommenttilaatikkoon.

Sinun pitää kirjoittaa myös nimesi tai keksiä nimimerkki.

Nimi tai nimimerkki:

Kommentti:

Tietoturvaseloste (PDF)